torstai 16. syyskuuta 2010

lifeless testimony



FGH. Taisin vahingossa hylätä pikku blogini vähän liian pitkäksi aikaa kaikenlaisen mahdollisen sekoilun vuoksi. Pahoittelen tapahtunutta teiltä olemattomilta lukijoilta.

Syksy. Jännää aikaa monella tavalla, varsinkin pohjoisella pallonpuoliskolla. Luonto kuolee talven ajaksi, kun kaikki ihmisten ylläpitämät systeemit alkavat taas rullata kesäloman jälkeen tavalliseen tapaansa. No, kesälomasta on jo aikaa, mutta nyt puut taisivat vasta tajuta syksytehtävänsä ajan koittaneen. Keltasta ja ruskeeta näkyy kaikkialla, hiukset kihartuvat kosteuden vuoksi katselukelvottomiksi, ja kaikki mukamasnormaalit kanssaihmiset käpertyvät sateisiksi iltapäiviksi kahviloiden suojaan juomaan tuplachoccachinoja rupatellen kumminkaimojen sisarusten uusimmista tempauksista.

Mitä tekee oikeasti normaali kanssaihminen? Päättää tietenkin hyväksikäyttää kaiken tämän ikävyyden ja ankeuden antaen itsellensä luvan ties minkälaiseen hurvitteluun. Makuunissa tulee käytyä päivässä useammin kun kerran, teetä ja kahvia kuluu, huoneet sotkeutuvat yksinkertaisesti siisteysinspiraation puutteessa ja tottakai villasukat kuuluvat asiaan. Ah, syksy, miksi viet meiltä energian, ja annat tilalle turhanpäiväisen tylsyyden? En valita. Ehkäpä siksi, koska laiskottelu on kaikkein parhainta silloin, kun olisi jotain
mielekästäkin tehtävää.

Hei muuten, tässä välissä random avautuminen lempinäyttelijästäni.
Rakas ystäväni Harri esitteli meitzille kyseisen herran reilu vuosi sitten(kun neidillä itsellään oli pahin RDJ-buumi meneillään, myönnä pois), enkä ollu nähnytkään koko äijää lukuun ottamatta Tony Starkin roolia Iron Manissa. Tony Stark oli ihan muuten vaan mun idoli, koska joku niissä sen upeissa viiksissä oli aina innostanu mua pienenä Kostajia lukiessa.

No, en sitten kiinnittänyt ukkoon mitään huomiota ennen kuin viime helmikuussa ollessani Makuunissa ettimässä jotain kattomisen arvoista, ja silmieni osuttua leffan "Queens - Kovat korttelit"(alkuperäseltä nimeltään A Quide to Recognizing Your Saints, mistäköhän toi suomennos on kotosin) kanteen. Tuli sellanen "AI TOI ON TOI TYYPPI" -elämys, ja pätkä lähti mukaan. Tästä roolityöstä ei jäänyt paljoa muuta mieleen kuin se, että Robert Downey Jr:n ääni kuulostaa överiseksikkäältä Surroundilla, ja ettei näyttelytaitoja ainakaan puuttunut. Tässä vaiheessa jäi vaan kummittelemaan mun mieleni perukoille, että jossain vaiheessa olis todellakin katottava enemmän tän leffoja.

Sitten joskus loppukeväästä tuli leffateattereihin Iron Man II, joka mentiin tietenkin ekalla esitysviikolla kattomaan. Uu beibe beibe, vaikkakin Scarlett Johansson vähän häiritsi RDJ:n tiirailua, tässä vaiheessa olin jo aika fanityttö.

Fanityttöyttä kesän ajaksi lisäsi se, että Ruotsinreissulla Harribeben kanssa katottiin yhtenä sateisena iltana Laulava salapoliisi.

Viimenen pisara oli sitten se, kun alle kuukaus sitten menin kattomaan kesällä Saksasta ostamani Sherlock Holmes -DVD:n(kyseinen leffa oli tarkotus käydä kattomassa jo tän vuoden alussa, mutta en vaan yksinkertasesti päässyt, mikä kovana Sherlock Holmes -fanina mursi mun maailmani), mikä oli yks parhaimmista leffoista minkä oon ikinä nähnyt. Kävin vielä samana iltana hakemassa vuokraamosta leffan Blu-Ray -version, koska kuka nyt ei rakastaisi HD-kuvaa ja oli ehkäpä ylimäärästä aikaa tai jotain. Namnam. Katoin sen elokuvan sitten kuus kertaa sen viikonlopun aikana, koska pitihän se näyttää kaikille perheenjäsenille. Erikseen.

Viimesen kahen viikon aikana oonkin sitten kattonut Downey Jr:n leffoista vielä lisäks elokuvat Charlie Bartlett, Kiss Kiss Bang Bang(joka on uskomaton kokonaistaideteos), Zodiac, Tropic Thunder ja Gothika.
Oikeesti toi mies on upein näyttelijä ikinä. Menkää heti kattomaan joku sen leffa.

Heti.