maanantai 28. marraskuuta 2011

still the pros are the hardest to ignore

Onko olemassa parempaa fiilistä kun koeviikon loppuminen?
Jos ei siis lasketa mukaan sitä uskomatonta euforiaa minkä talvisesongin eka pulkkamäkeily aiheuttaa niin luultavasti ei.

Taisi mennä kaikki kokeet ihan laadukkaasti, en ainakaan usko reputtavani mitään! Ainut mikä vähän kauhistuttaa on pitkän matikan kakkoskurssin koe, koska tein sen koko kokeen vähän reilussa tunnissa (olin vielä kaiken lisäksi nauttinut aamukahvin sijasta englanninopettajan neuvojen mukaan pullollisen energiajuomaa josta aiheutui jumalaton vessahätä kakskytä minuuttia kokeen alkamisesta. Voin sanoa etten ole ikinä ratkaissut korkeamman asteen epäyhtälöitä niin nopeasti) ja sain kaikkiin kysymyksiin vastauksen. Joko siis koe oli tavattoman helppo tai sitten tein kaiken väärin.

Mut eniveis, käytiin kissani sir Robin Diva Juniorin kanssa Turussa kissanäyttelyssä. Ei ne tuomarit vieläkään tajua mun kultani kauneutta. Sokeat imbesillit.
Ostin muuten sitä muutaman tunnin automatkaa varten uusimman Vanity Fairin, koska Scarlett Johansson.
Mm mm mmm. Oli muuten aika jännä juttukin, oon aina tykänny tosta Vanity Fairin asiallisemmasta linjasta. Hyvin ihailtavaa on mielestäni Scarlettin omistuneisuus politiikalle, mutta ei siitä sen enempää.

Tässä viimeaikoina oon pelaillu aika paljon, mutta enimmäkseen Valven Portalia ja Portal 2:sta.
Ongelmanratkasun ja hyvän pelattavuuden lisäksi pelin käsikirjoitus on suorastaan äärettömän hillitöntä. Suosittelen ehdottomasti jos kaipaatte jotain vähemmän villiä ja enemmän hauskaa pelattavaa.

Tein muuten äsken jotain äärettömän ekstremiä, kävin lainaamassa kirjaston levyosastolta sellasten artistien levyjä, joista en ole eläessänikään kuullut! Kävipä tuuri ku nää on oikeesti kuunneltavia ja kaikkee. Nii ja tarttuhan sieltä mukaan Maailmanhistorian atlaskin mutta se nyt oli mieliteko mielitekojen joukossa.

Cold War Kids - Royal Blue

perjantai 25. marraskuuta 2011

Villi perjantai a la Raita


1. Jotta voit aloittaa perjantaisi eeppisesti, käy ensin edellisenä iltana nukkumaan. Petikumppaniksi käy Toivo-nalle, joka symboloi unelmiasi ja haaveitasi.
2. Huomaa aamulla ettet ole yön aikana heittänyt Toivoasi kaivoon, joten aloittaa päiväsi pirteänä ja hehkeänä.
3. Käy koulussa maustettuna lievällä v-mäisyydellä ja päättäväisellä tarmolla. Älä unohda sotailmettäsi ja muista sanoa kiitos portaille kun kompastut niissä.
4. Vaihda heti kotiin päästyäsi aamutakkiin joka alkaa vaatetuksen sijasta muistuttaa pikkuhiljaa vankkapohjaiselta argumentilta Darwinismille. Päätä huoneesi lämpötilan (tai pikemminkin sen puutteen) vuoksi laittaa housutkin jalkaan. Ihmettele että miten joka ikisen pyjamahoususi peppupuolta koristaa useamman nyrkin kokoinen reikä. Älä kuitenkaan jää pohtimaan liian pitkäksi aikaa että mitä persettä (kirjaimellisesti) on tapahtunut, vaan hyväksy se tosiasia että pukusi alaosa on nyt ilmastoitu.
5. Perusta kolmen instrumentin ja yhden miehen bändi. Soita 20th Century Fox -teemaa mutta älä onnistu siinä yhtä hyvin kun alkuperäinen nokkahuilisti. Hajoa ja luovuta elämässä.
6. Itke huomista koulupäivää, valmistaudu siihen ja totea että graafinen laskimesi on ainoa ystäväsi johon voit elämän suuria pulmia ratkaistessa luottaa. Tirauta muutama krokotiilinkyynel jos vain mahdollista.
7. Totea että päiväsi oli täydellinen ja mene taas Toivon kanssa nukkumaan. Toivo hyvää numeroa tulevasta matikankokeesta.
Toivottavasti olin jo aikaisemmin maininnut toivottoman obsessioni puujalkavitseihin.


Ja voilà, siinä oli reseptini sitruunaisen pehmeään perjantaihin. Soupy twist.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

and every colour illuminates

Sain blogilleni ensimmäisen lukijan! Heittäisin riehakkaat hipat ittelleni ja kissalleni jos jaksaisin.

Mut hei nyt tosiaankin asiasta kukkapenkkiin, sillä mun on ihan pakko jakaa mun lempiteoriani teidän kanssa. En ole ihan varma mistä kuulin alunperin tän idean "jos ihmistä löis ja se muuttuis oveks", mutta se on vallan mainiosti iskostunut sekä mun ali- että ylitajuntaan. Pohdin sitä aina ruokakaupassa jonottaessa, bussia venaillessa tai muuten vaan kun aika meinaa venähtää pitkänsorttiseksi.
"Oke. Siis kuvittele, että kun ihminen lyö toista ihmistä nyrkillä, se lyötävä muuttuu oveks. Jees. Ihan hyvä tähän asti, mutta entä jos se lyönnin kovuus vaikuttaa siihen, että miten hieno ovi siitä ihmisraukasta oikein tulisi? Täähän tietenkin johtaisi siihen, että ahneet ja kierot ihmislierot koittais ottaa kaikein hyödyn irti tällaisesta onnettomuudesta! Sä ajaudut sellaiseen mafiaan joka palkkais hullun kokosia karjuja lyömään ihmisiä hienoiks Venetsialaisiks arvo-oviks, joita ne sit myis eteenpäin ihan mielettömän kovilla hinnoilla."
Tähän astihan tää on vielä jotain sellasta jonka normaali kanssaihminen voisi keksiä. Ikävä kyllä mä lähin joskus vielä jatkamaan tätä ajatuksta. Entä jos on kaverin kanssa kattomassa jotain jalkapallomatsia ja sit sieltä matsista tullessa menee typeryyksissään lyömään kaveriaan leikillisesti euforianpuuskissaan vaikka selkään tai käsivarteen nyrkillä tyylillä "Olipa mahtava ottelu, ystäväiseni". Ongelman ydin on siinä, että yleensä sellainen leikkimielinen lyönti ei ole mitenkään erityisen voimakas. Sitten törähtää niin että PUUF vaan, ja sun kaverisi on muuttunut ladon, tai mikä pahempaa, huussin oveks.

Sitten koittaa se moraalinen dilemma. Mitä sä teet sun kaverille? Se on ruma, homeisista laudoista tehty huussin ovi, jossa on sellanen hirvittävä sydämenmuotoinen tirkistysreikä. Sä et voi jättää sitä vaikkapa sun huoneesees, koska sulle tulee ihan kreisit tunnontuskat siitä, että jos sama olisi käynyt sulle niin et säkään haluaisi loppua ovielämääsi viettää sisätiloihin lukittuna! Sä et myöskään voi kantaa sitä huussinovea mukanas koska vähänkö kaikki pitäis sua vinksahtaneena yksilönä. Sitten pohdinnan alle on myös pakko asettaa oven käyttöönotto. Voitko sä käyttää sun kaverias tarkotuksenmukasesti huussiovena? Olisiko se kiusallista?

Tässä mä joudun teoreettiseen umpikujaan siitä että mitä pyllyä mun pitäisi sille kamulle tehdä.
(Kiitän kaikkia jotka käyttivät aikaansa asian pohtimiseen tai edes läpi lukemiseen, mun oli ihan pakko saada tää taakka mun harteilta.)


Löysin tossa äsken kaappeja penkoessa kasan ysärillä otettuja loma-/kissanpentukuvia, ja sieltä putkahti ilmoille tämmöinen tapaus. Haluaisin tietää että millanen aivopieru tuntemattomalle negatiivien kehittäjälle siellä tunkkaisessa pimiössä on sattunut. Mutta toisaalta tää on kyllä aika pähee.

Ja lopuksi vielä biisi jota olen popittanut koko päivän, Florence + the Machinen uusimmalta levyltä kappale Spectrum. Diggailen edelleenkin noita harpuntäyteisiä, maagisen mystisiä tunnelmia.

tiistai 22. marraskuuta 2011

i might give her a book instead


Pete Yorn & Scarlett Johansson - Clean
Ideana oli siis mennä Flickr-hakukoneeseen ja hakea näiden kysymysten vastauksilla kuvia jotka kertoo meikäläisen elämästä.

1. your name
Nimeni on siis, kuten observatiivisimmat teistä ovat ehkä huomanneet, Raita. Onnekseni tämä nimi on siunattu monimerkityksellisyydellä, ja se tarkoittaakin sekä kuvion että pajupuun lisäksi intialaista jogurttikastiketta. Olenko ylpeä vai olenko jäätävän ylpeä.

2. your favorite food
Lempiruokani on vohvelit. Miehekästä, tiedän. Välitönkö? Voi pojat miten turha luulo.

3. your favorite color
Pinggi. Ja pörröinen. No ikävä kyllä pörröinen ei ole värivaihtoehto, mutta jos olisi niin se olis niin mun lempiväri.

4. celebrity crush
Robert Downey Jr. Tässä oli hieman kamppailua Scarlett Johanssonin kanssa, mutta syystäkin päädyin tähän äärettömän charmikkaaseen herraan.

5. what i want to be when i grow up
Elintärkeä fakta: Flickristä ei löydy mitään normaalin kuvan kaltaistakaan hakusanalla 'actor', joten päädyin kakkosvaihtoehtooni, insinööriin. Jänskile sentään että sieltä löytyi napakymppi.

6. dream vacation
Kuvasta ei ehkä ilmene, mutta siis reilaaminen Euroopassa olisi se ihanneloma.

7. favorite drink
Sima. Glögsy tulee tuiman tiukasti kakkossijalla mutta ei silti selätä mun ultimaalista lemppariani.

8. what i love most in the world
Kirrrrjoja. Ne on niinkuin pieniä taskukokoisia universumeita.

9. your username
Potentially fatal. Kuva on eittämättä aika osuva.

maanantai 21. marraskuuta 2011

passing through unconscious states

Dodih, ja sainpahan tästä nyt samalla rykäisyllä tehtyä tänne itseäni lähestulkoon tyydyttävän ulkoasun. Syy tällaiseen säädyttömään ylhäällä kukkumiseen on huomiselle langennut vapaapäivä, joka johtuu koeviikosta. Olen niitä onnellisia joilla ei tällä kertaa ole huimia määriä lukuaineiden kokeita tiedossa. Ainut joka oikeastaan vähääkään hirvittää on pitkän matikan kakkoskurssin koe, ja uskoisin selviäväni siitäkin ihan kunnialla.

Tässä osittain kaamoksen ja osittain internet-yhteyden aiheuttamassa unettomuuspuuskauksen vallassa oon katellut vähän noita 6-kielisiä Viper sähköviuluja. Kävin viikonloppuna Plutonium 74:n keikan lisäksi katsomassa Studio Pasilassa musikaalin Striking 12, jossa yhdellä esiintyjistä oli kyseinen vikeli. Mitäs muuta siinä olisi voinut tehdä kuin iskeä silmänsä tuohon jumalaiseen soittopeliin ja alkaa heti haaveilla samanmoisesta.
Hienoahan siinä ei ole pelkästään useat erilaiset soundit tai viulun hartialla pysymistä helpottava tuki, vaan se että siinä tosiaankin on ne kaksi ylimääräistä bassokieltä, C ja F. Omaan korvaani alttoviulun sointi on aina ollut äärimmäisen mielyttävä, mutta en ihan innoissani heittäisi viulun näteillä diskanttikielillä vesilintuakaan. Tollanen 6-kielinen hybridi siis on mun mielestä enemmän kuin napakymppi. Mutta se siitä hifistelystä.

Tosiaan kuten aikaisemmin mainitsin, kävin kattomassa sen Striking 12 -esityksen Helsingissä. Mieletön show näyttelijöitä ja puoltoista tuntia hujahti ohitse nopeammin kuin steroideja käyttävä pikajuoksija antidopingtoimikunnan edustajan nähdessään. Petrus Kähkönen veti ehkä parhaiten, vaikka en sitä heti tunnistanutkaan sen jälkeen kun olin nähnyt kyseisen herran viimeksi lahden RENTissä mustat kajaalit naamassa :---D. Esitys menee enää pari viikkoa, mutta tosiaan suosittelen jos vaan mitenkään teitä hotsittaisi.
Tähän loppuun tungen vielä välttämättömän kuvan bloggaajasta itsestään. Fleda on rehahtanut eikä hymyä voi tietenkään kameralle näyttää.
Meikä tästä kiittää ja kuittaa, huikkasee vielä yhet glögsyt ja kuuntelee Death Cab for Cutien levyn loppuun ennen uutta nukkumaanmenoyritystä.

Ja muistakaahan ihmiset pitää hauskaa sivistyneissä rajoissa.

you gotta spend some time, love

Aika vihdoinkin rebootata tätä blogia!

"Pieni tauko" sattui kääntymään lieväksi hiatukseksi, ja 13 kuukauden aikana onkin sattunut yksi jos toinenkin asia enkä niistä ala sen kummempia juoruilemaan. Sen sijaan suuntaan katseen herkän positiivisella säväyksellä kohti edessä sijaitsevaa suurta tuntematonta.

Laitan myös ulkoasua uusiksi heti kun saan le inspiksen.