sunnuntai 30. joulukuuta 2012

darling, are you on it?

Siis kuinka monta "vuoteni tiivisti"-kollaasia olittekaan lukenu? Tarpeeks? Voi pojat kuinka väärässä oottekaan.

Aattelin et täs vaiheessa ois jo turvallista tehä tää, ku tän vuoden puolella on enää uudenvuodenillanistujaiset, joista päivittelenki sitten ens vuoden puolella. Hurraa. Taas meni 525 600 minuuttia ohi, osaan tuli tartuttua ja osaan ei. 

Tammikuu:
En muistaakseni ollu ihan noin nyrpee vuoden alettua! Vaikka näköjään vuosi avattiin ilman lunta nii ois ollu ihan syytäkin. Tammikuuhun kuului paljon pelaamista, koulunkäyntiä ja nivelten ihon täydellinen hajoominen. Siitäkin selvittiin. Arpineen kaikkineen.

Helmikuu:
Kävin talvilomalla tsiigaamassa sukulaisia Saksassa ja poikkesin Sveitsiin siinä samalla. Näytin vähän vähemmän nyrpeeltä, shoppailin ja istuin edelleen kellarissa mutta tällä kertaa leffoja katsellen.

Maaliskuu:
Äitin viiskymppiset. Harrin kanssa tuli vietettyä paljon laatuaikaa, katottii leffoja, käytiin Helsingissä ja sukuloitiin. Käytiin kerran isin kanssa kaupasta ja tuloksesta oli pakko ottaa valokuvaevidenssiä. Hiukset  näköjään vaalentu huomattavasti ja kasvo ulos mallista. Niin sitä pitää.

Huhtikuu:
Mulla oli hervoton TF2-addiktio, urheilin paljon ja kävin Rukalla perheen kanssa hankkimassa katu-uskottavat mustelmat. Oispa ne ollu jossain muualla ku kankuissa ja lavoissa nii niit ois voinu esitelläki. Hengailtiin kavereitten kanssa ja oli muutenkin tosi hauskaa, vaikka koulussa olikin järkyttävän rankkaa. Juurikasvu kymppisata mut sellasta sattuu ku keskittyy elämään.

Toukokuu:
Koulussa oli hirveetä duunin puolesta, itkin elämää pari kertaa vessassa nuoruuden typeryyttäni. Veli rikko kameran joten jouduin tyytymään jäätävän vanhaan taskukameraan siis iu. Lisäks sairastuin kamalaan flunssaan, ja siitä huolimatta kävin koulussa ja se oli karseeta. Ainut hyvä mitä tässä kuussa tapahtu oli ruoka joten obvs oon kuvaillu sitä. Ja itteeni mut hei siis pliis mä.

Kesäkuu:
Kävin Saksassa kesälukiossa, siellä täytin 17. Juhlittiin kotosuomessa jälkikäteen. Lisäksi paras Juhannus tähän mennessä saaressa tyttöporukalla! Rämppäsin viulua ja koitettiin tehä isompi kokko kun mitä naapurisaarella oli. Järvi oli kylmempi kun mun sielu, mut hauskempaa ei ois voinu olla. Jännä et ku kesä on ylipäätänsä aika ankee nii sit ne kohokohdat on entistä parempia.

Heinäkuu:
Tekotaiteelliset omakuvat öklöinä kesäöinä kunniaan eiks vaa? Pelasin tosiaan kesällä Mass Effectit läpi ja se oli us-ko-ma-ton-ta. Lisäks heinäkuun kohokohta oli se kun käytiin Kunnaksen perukoilla mystisessä liaanijärvimetikössä retkellä, se oli hauskaa! Ens kesänä ehdottomasti uudestaan. Muuten ahistuin suuresti yksinäisyydestä vanhempien jätettyä mut yksin moneks viikoks. Se oli kamalaa. Rupesin vihdoinkin taltioimaan omaa musiikkiani yksinäisyyden tuloksena, et ehkä se oli ihan ok.

Elokuu:
 Tässä vaiheessa sain selkeestikin ostettua ittelleni uuden kameran ja kauan haaveilemani banjon. Hiustenväri muuttu. Tänä vuona sain täytettyä elämäni ensimmäisen moleskinen tökeröillä töhryillä. Elokuussa koulu sit alko, jouduin soittaa viulua ja kuulemma hellin kaikkien krapulaisten nelosten tärykalvoja. Oli ilo olla avuks. Muuten aika peruskauraa, tuntu siltä että mitää kesälomaa ei ois ollukkaa ku kaikki jatku samaan malliin. Olin olevinani aikaansaava. Spoileri: en ollu.

Syyskuu:
Leikkasin vihdoinkin psyykettäni pitkään rasittaneen löllöletin pois. Perheen perinteiset rapujuhlat pidettiin, ja muutin vihdoinkin pois kellarista. En oikee tiiä mut tuntuu jotenki et tästä lähti kaikki villeys käyntii tältä vuodelta.

Lokakuu:
Mun päähän ei vaa jotenki mahu et miten paljon muutamassa kuukaudessa on tapahtunu. Tässä kuussa oltiin Helsingissä muikeiden muksujen kanssa Index-projektissa. Liian hauskaa. Anna sit sekotti mun pään sekä sisä- että ulkopuolelta ja musta tuli ihan pinkki. Älä oo bebe mulle vihanen siitä että se läksi, oo onnellinen siitä että se tapahtu alunperin jooko.
Kävin Helsingissä muutenkin, katselemassa musikaaleja, ja Lahen päässä käytiin pelastamassa Emppu ekstemporee yhtenä yönä kun sitä pelotti. Mentiin tanssimaan sen seuraks kaikki pahat henget pois. Lisäks syyslomalla Berliini.

Marraskuu:
Kävin uudestaan Hesassa kattomassa RENTin, tällä kertaa eri porukalla. Pidettiin mulle vaihtoehtoset Halloween-bileet. Ollaan muuten koko vuosi pelattu ihan villinä Scrabblea! Tässä kuussa jäin yhtenä kirottuna lauantaina salaa koukkuun Awkward.iin. En esim kertonu sitä just internetissä mut iha jees muuten.

Joulukuu: 
Joulukuussa oli tyttöjen (plus Oton) pokeri-ilta ja vähän vähemmän tyttöjen karaokeilta. Lisäksi kävin koko liian ison perheen kanssa Tukholmassa. Hobitin keskiyön ensi-ilta oli ehkä jotain parasta ikinä (toi kuva kuulemma kuvastaa meiän porukkaa hyvin.) enkä tajuu, että missä välissä kerettiin oikeen käymään Empullakin. Nukkuminen on tosiaan tainnut jäädä vähemmälle. Joulu sitten tuli ja meni, onneksi.
Edustuskuva Helsinginreissulta Valtterin kanssa.

Tän vuoden paras leffalöytö oli O Brother, Where Art Thou?, ja paras kulttuurinen löytö Die Antwoord. Paras tyyppi olin minä, koska siedin itteeni koko vuoden. No okei kiitti kans kaikille kavereille ootte raksui.

Mitä odotan ens vuodelta? En mitää sellasta minkä vois kertoo äitille. Tai ehkäpä parempaa matikannumeroa mut hei sen eteen pitää tehä töitä. Ehkä meen tekee niitä. Tai sit meen pelaa, kuka tietää.

perjantai 28. joulukuuta 2012

sad you can't see how pretty it is when it's broken

Vänkyräviikkoa pukkaa! Jouluiluun kyllästyttyäni oon pelaillu öisin, tekstaillu päivisin ja ehtiny jopa vähän tekemäänkin jotain. Tapaninpäivänä hyppäsin Harrimbaan kautta leffaan kattomaan Piin elämän. Tiikeri. Ei ees hämmentäny tai mitää.
Etkot! Improvisointia ja ukulele, mitä muuta voi ihminen tarvita pärjätäkseen elämässä?
En oo ikinä asioinnu näin tyhjässä Subissa. Elämys sinänsä.
Eilen saatiin Harrin kanssa meiän lukion teatteridiplomin käsikirjotus ja kuvakäsis valmiiks! Ollaan ylpeitä ittestämme, ollaan saatu elämässämme jotain aikaseks!
Tänään käytiin Valtterin kanssa Helsingissä vähän ostoksilla ja istumassa Arnoldsissa ja nauramassa satiinileggingseille siis tsiisus kaikkea sitä vaatekaupoissa onkin! Tehtiin makeita mielikuvitusasukokonaisuuksia joita kukaan ei tuu toivottavasti ikinä toteuttamaan maailmankaikkeuden historiassa. Pliis. Ihan tosi.

Oon ilonen.

tiistai 25. joulukuuta 2012

i don't think about you any less

Joulupäivän kunniaks pirteetä matskuu. Koska joskus pitää vähän. Pirteillä.
___________________________________________________________________________________

Kolmas juhlapyhä peräkkäin yksin, jos tämä olisi ristinollaa niin olisin voittaja.

Mutta tämä on elämä ja se pitää minua yhtä paljon häviäjänä kuin minä itse.

Enkä tarkoita nyt sellaista "yksin" mistä teinit puhuvat kun he ovat eri huoneessa kuin vanhempansa, heidän kaverinsa ovat kahden kilometrin säteellä ja samassa chätissä heidän kanssaan. Vaan ihan oikeasti, konkreettisesti niin yksin, että pystyin melkein kuulemaan hiilidioksidihiukkaset hengityksestäni ja nimeämään niistä itselleni uusia tuttavuuksia.

Sekin olisi kelvannut. Mikä tahansa alkuräjähdyksestä tähän maailmaan putkahtanut tai alkunsa saanut eliö, olio tai alkeishiukkanen olisi ollut parempaa seuraa kun vain minä itse ja omat ajatukseni.

Kävelin ikkunan luo, nostin sälekaihdinta ja katselin vastakkaisen kerrostalon ikkunoissa kyhnöttäviä joulukynttelikköjä. Varjoja, jotka piirtyivät sälekaihtimiin, teeveistä muodostuvia värien ja valöörien leikkejä, jotka olivat potenssiin kuusitoista eloisampia kuin minä. Ajattelin ihmisiä. Ajattelin pariskuntia. Ajattelin perheitä. Ajattelin kaikkea sitä eloa ja huolta ja huolenpitoa mikä noiden ikkunoiden takana oli elävöittämässä samankaltaisia asuinneliöitä kuin omaani. Sitten ajattelin, että mikä teki minusta vähäosaisemmin siltä saralta siten, että olin päätynyt yksin.

Äiti sanoi aina lastenhoitajalle, että minua ei saisi jättää yksin ajatusteni kanssa. Kuinka oikeassa äiti olikaan ollut. Miksi hän sitten teki niin vuosien jälkeen, jätti minut ajatusten ahkioon keskelle aatteettomien ihmisten lumipyryä? Taivas sen kenties tietää, motiivit tai niiden puutteet eivät minun tilannettani muuttaneet pätkän vertaa. Eivät edelliselläkään kerralla, kun olin niitä tivannut.

Muistan, kun opo ehdotti lukiota yhdeksännellä luokalla ollessani, vaikka tulevaisuus ei ollut minulle yhtä suurta kysymysmerkkiä. Tulevaisuus ei ollut minulle yksinkertaisesti mitään. Menin kyllä lopulta lukioon, varsinaisesti välittämättä päätöksistä jotka tehtiin puolestani. En ollut syrjäytymisvaarassa, minulla oli kavereita ja hyvänpäiväntuttuja ja äiti ja serkku joka asui samassa kaupungissa ja... Tukiverkostoksi sitä sanoivat. Mutta mitä tehdä kun tukiverkostoilla on omat tukiverkostot, jotka ovat paljon minua mielenkiintoisempia?

En ollut erityisen vastenmielinen. En ollut myöskään erityisen lahjakas missään, en edes lahjattomuudessa sen vertaa, että olisin saanut itseeni langenneen huomion myötä rahkeita itseriittoisuuteen tai yritteliäisyyteen. En ollut edes mitenkään erityisen tavanomainen, ja se minusta vasta tavanomaisen tekikin. Osasin kävellä käsilläni muutaman askeleen ja virkata silmät sidottuina hieman epätasaista neuletta. En pitänyt satiristeista mutta sitäkin enemmän realisteista kaikilla taiteenaloilla.

Ulkoisen maailmani puuttuessa minulla oli tarkasti määrittelemäni sisäinen maailma. Maailma, jossa kaikki minua olevat ja minusta olevat asiat olivat itsestäänselvyyksiä. Oli itsenstäänselvyys, että Dostojevski kertoi asiat oikealla tavalla, ja se miellytti minua. Sekin oli itsestäänselvyys, että tukin joskus teipillä ovisilmän, koska en halua maailman näkevän minua tämänhetkisessä ahdingossani. Vaikka eihän ovisilmä niin toimi. Itsestäänselvyyksistä selkeimmin minulle hahmottuu tämän huoneen ikkuna, josta näen jokaisen aamun nousevan ja laskevan ilman, että minä ehdin mukaan.

Yritän kyllä. Aina poistuessani asunnostani toivoin sydämeni ja vatsani ja sieluni pohjasta, että tapaisin elokuvakohtauksenomaisesti jonkun, joka haluaisi jakaa sisäisen maailmani ja sulauttaa sen omaan sisäiseen maailmaansa. Kahdesta selkeästä kokonaisuudesta tulisi kuin keskenään sekoittuneet muovailuvahat. Näin ei ollut kuitenkaan käynyt tähän päivään saakka.

Elin kuitenkin toivossa. Toivo oli se, joka sai hiukkaset kulkemaan keuhkoistani sisään ja ulos. Toivo piti minut elossa vielä tästäkin iltahämärästä aamunkoittoon.

Ehkä en enää joskus ole yksin.

throwing gifts in the wood stove

Mulla oli ihan semimuksa joulu. Perhe. Ihmeteltiin sitä että miten brasilialainen perhe voi perustaa taistelulajin. Meinattiin ittekin pelastaa sellainen. Siinä musta vyö olisi alin, sitten tulisi pinkki ja sitten glitter.

Se oli oikeestaan siinä.
Värikoodattu huone ja siellä asuva ihminen ja kamera.
Sir kissaki samaa comboo siis tää on ihan ku Stömsössä hei.
Joulu on varmaa kaikkialla mis on pieniä lapsia aika samaa kauraa. Aluks kamalaa sählinkiä mut illalla tulee äkkistoppi. Joskus toivon et oisin nauttinu tästä ja tiiän sen ku oon kärttynen mut en sentää yksin mun kuudentoista kissan kanssa.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

act like you know it all

Koulut loppu. Joululomaa meni kaks tuntia ja olin mökkihöperyyden partaalla. Alotin aamuni My Little Ponyn kattomisella. Murehin sitä että lomaa on niin vähän että se pitää kellottaa. Mitäs tässä, perusjoraamista  virheellisissä raameissa, joten olen vähän ulapalla.
Meillä oli megamuikeet karaokepippalot perjantaina. Bailaamista rajotti vähän se, että aamulla kaikkien piti raahautua yheksän molemmilla puolilla tunniksi kuoluillensa jouluhenkisiin juttuihin, mutta koitettiin olla muistelematta sitä. Huonosti. Tanssahdeltiin vähän olkkarissa, oltiin alkuräjähdyksiä kellarissa ja koitettiin olla häiritsemättä vanhempia jotka eivät edes olleet talossa.
Harri sano et tää kuva on niin minä tiiviissä paketissa. Sellaisia kuvia tulee joskus otettua. Diggaan erityisesti jumppapalloa ja Diivaa taustalla. Siis tota kissaa.
Tulin eilen kotiin tällaiseen näkyyn. Tosi kiva siis hei. Mun oli tarkotus retkahtaa nukkumaan mut ei sitten jos te kerran siinä vedätte sikeitä.
Tein perheelle joulukortteja tänään, enkä voinu välttyä metsäneläviltä tai rumilta, monitulkinnallisilta kuvioilta. Nää ei ihan mahtunu skanneriin nii tulos oli jännähkö.
Oon onnellinen siitä, että mun telkkari näyttää tätä mulle vielä.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

at least you're passing with Bs so it's no real tragedy

Kohta menossa nukkumaan omaan sänkyyn jotain kolmatta kertaa tällä viikolla, hyvä vai huono juttu?

Superhyvä juttu, mulla on ollu joku paras viikko ikinä. Niiku viisas mies joskus sanoi, universumi hyväilee mua. Kybällä, oon pitänny kivaa joka päivä, ja se on ollu suoranainen syy siihen miks en oo päässy nukkumaan omaan sänkyyni. Millon oon ollu Hesassa hotelleissa ja millon kavereilla mut mun uninalle toivo on saanu olla ihan ypönä ny.
Vähän onneton yksilö. Toisin ku mä.
Muuten ootteki kuullu jo mun viikosta mut torstaina meil oli superjees, Pali lumipesi mut ja leikittiin kukkulan kuningasta ja pidettiin spontaanit tanssitreenit lumipyryssä. Joku random mummo sit oliki siin silleen "Ihanaa!" mikä oli ihan kiva, vaikka ei tanssiminen ihan sujunukkaan. Syytän sitä että alusta oli liikkasalin lattiaa liukkaampi.

Perjantaina läksin Helsinkiin kattomaan porukoitten kanssa Viulunsoittajaa katolla. Enkä mitään randomia erkkiä jonku rakennuksen päällä pällistelemässä vaa ihan sitä musikaalia.
En oo ikinä aikasemmin nähny, ja oli muksa kokemus! Rakastan edelleenkin lavataidetta ja musikaalit on aina spessusijalla sydämessä.
En ollu vihanen toi on mun tekstausilme.
Kävin vaa kaks kertaa mäkissä nyt viikonloppuna ja tein taidetta vaan toisella niistä. Mut hei tsiigatkaa ny tätäki, oon melkee ylpee ja kaikkee.

Lauantaina hilpasin sitten Harrille viettämään pikkujoulusia. Katottiin Holiday koska kukaa ei halunnu olla surullinen ja kattoa sitä yksin tänä vuonna. Ratkaisu: katsotaan se yhdessä. Itkin ekan kahen minuutin jälkeen ja kaikki haukku mua tunnevammaseks. Väärin, oon tunneaktiivinen. Asia erikseen.
Voitte arvata että kuka koristeli ja mitkäki piparit. Jos tuutte kyselemään nii kiistän tietenkin kaiken. Ja signeeraukset ei tietenkää kerro mistään mitää älkää niin tietenkää luulko.
F-f-f-fashion tai sit saatoin katella himoitsevasti sokerikuorrutusta.
Tänää nukuttii liian myöhää ja mentii Empulle tekemää herkkuruokaa. Liian hauskaa, juoruiltii, otettiin pari tanssiaskelta ja oltii nii olevinamme! Otto jäi kelkasta koska se ei halunnu tallustella metsän keskelle auraamattomia teitä. Raukkis.
Mut sit se kosti! Se oli tehny tyttöystävälleen tällasen kivan pikku yllätyksen sillä välin ku oltiin poissa. Nelli sai kuulemma slaagin. Huomatkaa lasten Raamattu kisekissan miekattomassa kädessä.

Et tämmönen viikonloppu. Parasta oli, että joudun kävelemään keskustasta kotiin aluks tultuani sinne bussilla, ja tajusin täällä vasta ettei mulla ollu kotiavaimia eikä ketään ollu kotona. Piti sit odotella kylmässä et veikka pääs töistä jees. Elossa ollaan et ei täs mitää.

torstai 13. joulukuuta 2012

onnettomuudessaan onnellisimmalle

Mulla oli ongelmia uuden biisin kuvaamisessa ku oon ollu niin vähän kotona siilleen että porukat ei ois ollu kanssa! Ne ei oo mun musiikin suurimpia ystäviä joten säästän niitä siltä ku joudun treenaamaan uutta kipaletta ja kuvaamaan sen joskus muutamaankin otteeseen.

Tänään kuitenkin kotiin tullessa huomasin suureksi riemukseni ettei kumpikaan kaitsijoista ollut paikalla joten kaivoin kotitekoisen kamerajalan esiin ja kuvasin tän jonkin aikaa sitten valmistuneen tuotoksen. Lupaan että jotain parempaa on joskus luvassa. Kai oon muuten kertonut että olen huono pitämään lupauksia silleen sataprosenttisesti? Toteutan aina osan niistä. Esim jos lupaan käyttää koiran pitkällä lenkillä nii saatan käyttää kissan lenkillä sen sijaan. Saa nähä mitä tästäki nyt sit tulee. 

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

a lot of bad boys wanna piece of me

Olin viettämässä villivänkää eilen. Tänään. Se alkoi eilen mutta jatkui tähän päivään, menin vallan sekaisin.
Kattokaa noita kaksiatoista (omg mikä sijamuoto ei voi olla)! Överiä! 

Leffa oli tosi mukavaa katottavaa. Jos sanon että kirja oli parempi nii oonko tylsä? Ei se mitää tylsyys on ihan ok. Kuitenkin, raina viihdytti sen kolmetuntisen ajan mikä oli kai tarkotus. Kelpo filmatisaatio. Mm mmm.
En oo ikinä ennen ollu keskiyöllä ilmoille paukahtavassa ensi-illassa joten tää oli aika elämys. Kaikki mun kaverit oli siel kanssa vaikka yks meinasiki eksyy valintataloon (ja miinus Otto mut mitäs on vastuullinen koululainen eikä pygee lähtee keskellä viikkoa rilluttelemaan), mikä oli kanssa muikeeta. Ennustukseni osuivat taas oikeaan ja ihan tiedoksi vain, ei oo mahollista juoda kahta EDiä putkeen ilman et rakko kärsii piiiiiiiitkän leffan aikana. Ihan ystävän neuvo.
"Kato sorsia! Ota kuva! Salamalla! Herätetään ne!" "En mä oo sadisti." "Et mut mä teen susta sellasen."

Täydellinen aika tallustella tutimaan, varsinkin ku on tottunu siihen että arki-iltoina kotiintuloaika on viimestään yheksältä. Ei siis tuntunu missään aamulla, joka koitti jo parin tunnin päästä. Ihmettelin herätessä peiliin kattoessa et miten mulla oli vielä ne 3D-lasien painaumat nenänvarressa mut sit tajusin et niillä ei esim ollu tuntikausia aikaa haihtua ajan tuuliin. 
Meitzi & Valzuh kouluun lähössä feat. mikroaaltouuni joka ei oo lähössä kouluun. Sillä ei oo kato oikeutusta korkeempaan olemassaoloon, kuten koulutukseen. Parka.

Tää oli kanssa eka kerta ku vietin kouluviikolla yön jossain muualla ku kotona tai sisaruksilla. En ees aatellu tätä ennen ku nyt ja sit se oivallus vaa iski. En tiiä, oon valvonu liikaa ja olin tänään matikantunnilla ihan varma että kuolen väsymykseen. Googlasin "kuolema" ja eka hakutulos oli "oletko masentunut?" Ei todellakaan antanut mulle rahkeita selviytyä mun hetkellisestä ahdistuksestani.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

celebrate the irony

Mua heitettiin nyt siis tällaisella haasteella. Kiitos Jevelin!

1. Kiitä tunnustuksen antajaa
2. Jaa tunnustus kahdeksalle blogille
3. Ilmoita blogin pitäjille tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi

En todellakaan keksi kaheksaa haastettavaa mutta haastelen tässä nyt sitten tosi ritarillisesti Annan ja Janikan. Hurra, suoritin neljäsosan tästä! Jos tää ois matikankoe nii olisin ihan kirkkaasti läpi.

 1. Päätin viime tiistaina ryhtyä prinsessaks. Ei onannu. Päätän muutenki joka toinen päivä toteuttaa ihan päättömiä juttuja liittyen omaan statukseeni ja asemaani tai tulevaisuuteeni. Viimesimpänä on se, että musta tulee joko Dolce & Gabbanan malli tai indie-fuusioduon jäsen. En usko että kumpikaan näistä toteutuu mut ei se oo tyhmä joka pyytää vaan se joka suostuu.
2. Kuolisin ilman mun kavereita. Enkä meinaa nyt mitään sellasta metaforaa vaan oikeesti, söisin varmaa itteni tai jotain. Ne on mun elämän rikkaus ja rakkaus ja sattuma on mulle suonut erityisen hyvät ystävät niin koulussa kuin vankeusajan ulkopuolellakin.
3. Perhe on kyl sama juttu, vaikka ne on kuinka inhoja joskus. Ne sentään opetti mut kaivamaan nenää ja sit tekemään sen silleen et muut ei huomaa et mitä just teit. Vai oliks se vaa Panda joka tän teki? Mut onhan seki osa mun perhettä. Tuki ja turva, oli miten oli. Perhe siis. Ei räkä.

4. Mun ABSOLUT inhokkisana on vastuu. Ette voi ymmärtää miten paljon mua inhottaa sen kuuleminen, sen kanssa tekemisissä oleminen ja sen toteuttaminen. Mene. Pois. Lemppari taas on kuolonkorina.
5. En oo ihan tyytyväinen siihen miten paljon aikaa kulutan näyttöpäätteitten ääressä. Toisaalta rakastan videopelejä ja hommasin just molemmat Left 4 Deadit, et mikäs tässä ollessa.

6. Pistin tänä syksynä elämääni uusiks. Uus huone, leikkasin kaks vuotta kasvattamani hiukset pois, uusia ihmisiä, vähän kaikkea. Nää kuulostaa vaan asioilta mutta musta tuntuu, että oon jonkun parin kuukauden aikana saanut jotain perusjuttuja hanskaan mitkä ennen oli ihan leväperällä. 
Nyt koitan ihan vaan opetella käyttäytymään.
6. Mulla on ikävä sitä että pääs hiusten taakse piiloon. Lyhyessä tukassa ei sinänsä oo mitään vikaa, mutta noi oli niikun päässä kannettavat verhot. Ne oli värjäilystä niin huonokuntoset että sietikin lähteä mut ei se sitä tarkota ettei niitä sais olla ikävä.
 7. Kahvia tai en ala. Joskus juon sitä vähän liikaa ja sit oon hyper eikä se oo ihan jees ja koitan päästä tästä eroon mut hei oottekste koskaan maistanu kahvia se on jumalten pissaa tai jotain.
8. Jouluvalot vois olla mun mielestä ympäri vuoden. Ihan tosi, kattokaa nyt niitä. Sit niistä vois kans olla kaikkii sellasii mis Joulupukki vaikka miekkailee Petterin kanssa tai jotain tällasta. Ne on niiku lamppuja. Tuo valoa pimeyteen ja sit ne on viel sellasii vähän vajaan näkösiä et niille voi hihitellä epäsoveliaasti. Bellissimo oikeesti.