sunnuntai 29. tammikuuta 2012

strange life i live but its what you've decided

Foster The People - I Would Do Anything For You

Viikonloppu. Tuo aika, joka olisi mahdollista käyttää fiksusti ja jonka kuitenkin päätyy aina ojentamaan pahoille sieluille vastineeksi hauskanpidosta.

No kyllä mä oon kaikkea fiksuakin saanut aikaan, hain eilen ja tänään kaikkiin löytämiini avoimiin kesätyöpaikkoihin ja onnistuin vääntämään ittelleni jopa jonkinmoisen CV:n ja koitin saada koe-esiintymistilaisuuksiakin järkättyä erilaisiin esiintymisjutskeleihin.
Ei niistä varmaan mitään tule, mutta eipähän kukaan ainakaan väitä etten edes yrittänyt.
Ja koitan kanssa tsempata vähän että saisin varattua ajan Roolituspalvelunkin koekuvaukseen, se olis ikäänkuin tärrkeetä.
Öh tykkään kaikesta mikä maistuu kirsikalta.

Enihuu, mun isoveikka ja sen leidiystävä oli viikonlopun meillä ja pidettiin vallatomalla tavalla hauskaa. Juhlittiin nimenomaisen leidiystävän synttäreitä lauantailla jätskillä ja pulkkamäkeilyllä, ja kaiken lisäks sain paketoida sille lahjan! Paketoiminen on parasta, ja laitankin siinä aina sieluni likoon.
Mikä ei tietenkään tarkoita että olisin siinä mitenkään erityisen hyvä.
Oon ihan pyllystä paketoimisessa jos totta puhutaan :-----C

Mul on muutenkin kyl pitäny kiireitä, oon ansainnu kotipiireissä (keskikerroksen läheisyydessä) lisänimen "Mikrokupujen vannottu vihollinen". Tai no ei kukaan oo varsinaisesti näin sanonu, mut mä uskottelen ittelleni et joku vois sanoa. Se olis makeeta jos olis joku tollanen hardcore lisänimi joka huokuis pahaenteisyyttä ja mahdollista vaarallisuutta.
Pointtina siis se että meillä on koko mun eliniän aikana ollu tässä taloudessa kaksi mikrokupua, ja oon onnistunut tuhoamaan molemmat. Puolen vuoden sisään.
Viimeisimmän puuhellan avustuksella.
Mut siis ei voi olla kova jos ei elä kovaa.

maanantai 23. tammikuuta 2012

crazy horses iaiaiaiaiiaaii iaiaiaiaiiaaii

The Osmonds - Crazy Horses

Olin viikonloppuna Harzimbungaan kanssa ihan villihevonen, perjantaina katottiin stand-upia. Dylan Moranin live-DVD "What It Is", ja Stephen Merchantin "Hello Ladies."
En voi sanoa muuta kun että kidutin uutukaista pakistanilaismattoani putoamalla sen päälle sohvalta nauraessani, ja sit vielä menin ja itkin vähän naurunkyyneleitä tuon raukan päälle.
Se on nyt pahoinpidelty yksilö.
AAH! BLACKOUT!

Lauantaina juhlittiin ison H:n ja sen kaksossiskon kanssa niitten 17-vuodissyndäreitä ja sekin oli hauskaa. Onnee viel vaan.

Sunnuntaina oli tarkoitus opiskella koska koeviikko alkaa keskiviikkona, mutta kävi sitten ikään kuin niin että saatoin kenties istua kello 10:15 koneen ääreen kahvikupin kanssa ja avata Steamin.
Seuraavan kerran havahduin todellisuuteen joskus about tasan 23:46 kun olin saanut Half-Life kakkosen pelattua loppuun ja episode ykkösen alotettua.
Se siitä maantiedosta! Mutta sain kyllä itseni vakuutettua siitä, että joku päivä sorkkaraudankäyttötaito pelastaa mut hengenvaarasta paljon eeppisemmin kun maapallon eri maannoslajit. No mut hei Toivossa on hyvä elää niiku se riivaajasielukin sanoi.
He he he.
Mun vahvarin ja subbarin valot on piilonörttejä. Ne tulee esiin vaan pimeellä.
He he he.

Nytkin olisi ehkä pitänyt opiskella, mut tajusin että mulla on sekä naama että kamera ja loput voittekin deduktoida eeppisesti.
Siis hei pliis sehän on ihan ilmiselvää. Tää on muuten eka kerta kun nään mun pätemisilmeeni, ja pakko myöntää että rupee kyllä itteäkin vähän ärsyttämään. Olisin hyvä maalitaulu jossain ampumaradalla, napakymppien määrä nousis noin sadallaneljällä prosentilla.
Tää on mun ambivalentti ilme. Tasapanoilen Gioacchino Rossinin tahtiin trapetsitaiteilevan kamelin ja bosnia-hertsegovinalaisen androgyynin miesmallin ostamisen välillä. Oon kuitenkin sen verran pitkään tuntenu itteni, että uskon päätyväni siihen että panikoin, luovutan ja meen ostamaan kalapuikkoja ja vaniljakastiketta. Sitten katon koko illan Taistelutovereita ja itken kalapuikkolautaseni kanssa sitä että taisin just missata elämäni tilaisuuden. Olisin niin halunnut sen kamelin.
Ettiiköhän kukaan indie-elokuvien tekijä herkän sympaattista näyttelijärtä maanisen keijutyttöyden sävyttämään läpimurtorooliin? Koska mulla on tällai oikeen hyvä haikailuilme valmiina tositoimia varten.
Jos ei löydy sitä indie-elokuvatuottajaa nii mulle kelpais kans antagonistin rooli seuraavassa Alvin ja pikkuoravat -leffassa. Tai jossain vastaavassa, jossa voin esittää mielenterveyshäiriöistä jyrsijää. Pussieläimenkin esittäminen vois olla tosi valaiseva kokemus.
Oon vähän niinkun peura ajovaloissa. Fiktiivinen lukioilaispeura karun todellisuuden puskurivalaistuksessa. Huonosti käsikirjoitettu fiktiivinen lukiolaissorkkaeläin 140 kilometrin tuntivauhtia kulkevan 25-tonnisen todellisuusrekan puskurivalaistuksessa.

Tän ajan olis tosiaankin voinu käyttää johonkin rakentavaankin.

tiistai 17. tammikuuta 2012

i get low and i get high

Bee Gees - Stayin' Alive


Huhhuh, on ollu aika rankat viikonalkajaiset.
Eilinen oli joku kamalin päivä ikinä, maanantaifiilikset tuntu sielun syövereissä asti. No ensinnäkin mulla on ollu jonkinmoista alhasta ruuminlämpöä sunnuntai-illasta asti, eikä se oo yrittänytkään nousta, se itsekäs sika. Mulla oli eilen iltapäivällä dermatologikäynti, ja lyhyesti kerrotuna lääkäri innostu selän leikkelystä ja unohdin mainita että satun olemaan sekä puudutusaineelle että normaalille teippiliimalle yliherkkä nii nyt on sitten ollu tunnelmat yhtä katolla ku meiän savupiippu.

Ei onneks paljoa särje ku normaalit särkylääkkeet pitää tollaset pikkuhäiriköt kurissa.

No mut vähät mun pateettisesta terveydentilastani, muuten on ollut tosi hauskaa. Sherlockin season finaali oli nerokkaan upea, näyttelytyö asteikolla yhdestä kymmeneen noin kakstoista ja puol, ja tunteitakin se herätti. Ulvomisen muodossa. Sitten meiän naapurit soitti porukoille, et onks meiän koira ihan kuosissa. Hups.

Kävin kirjastossa riehumassa(eli maksamassa myöhästymismaksuja kaupungin kukkaroon kuin mikäkin huligaanikriminaali) ja sieltä kotiin tullessa iskällä oli mulle ylläripylläri.
Tai siis ylläri ja ylläri, mua saatettiin spoilata tästä etukäteen.
En jaksanu nousta ylös ja kävellä skannerille niin otin valokuvan. Sori.
Aaahaha sen lisäks että rakastan takakansitekstejä yli kaiken, niin briteistä ostetuissa DVD:issä on viel tää joku ihanin ikinä. Selitys sille, että minkä takia ikärajotus on mitä on.
Ja nyt mua oikeen kutkuttaa että mikä on näitten mittapuulla "VERY STRONG."
Ikävä kyllä mä niiku ikäänkuin alustavasti ajattelin että säästelisin tätä siihen asti että pidetään isoa isomman H - artzibamtzibanzaan kanssa stand-up -ilta.
Että tämmöstä. Raju meininki on rajua ja pysyy rajuna.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

looking up at the space

SBTRKT - Something Goes Right
Onks se ihan ok et oon pari päivää katellu tätä blogia sillein "Tää perse ei oo vieläkään päivittänyt ggrr", ja tajusin vasta äsken et ei pyhä sylvi täähä on mun blogi.

Mutta en oo mitenkään erityisen hurvittomalla kirjotustuulella sunnuntaikoomani johdosta niin päivitän nyt sitten kuvilla ja kuvateksteillä. En laske kuvatekstejä teksteiksi. Koska ei siinä nimessä itsessään mainita tekstiä tai mitään.
Meiän etupihan puu otti ja masentu lumen määrästä. Kattokaa ny miten se on ihan maassa!
(he he he)
Mun perusjuomani + totodile-löllö joka voittaa vuosi vuodelta mun vuotuisen "kamalin pehmolelu ikinä" -palkinnon. Siksi se on kunniapaikalla näytön vieressä.
Tää ei oo pehmolelu, vaan mun maanantain voimaeläin. Se valmistautuu huomiseen koitokseen, kun sen pitää normaalin maanantaimasennuksen lisäksi pelastaa mut tv-kytisvalvomisen aiheuttamalta vakavalta unenpuutteelta.
En haluis neuvoo tai mitään mutta Half-Life kakkonen on aika hyvä tapa viettää viikonloppu.
Tykkään koristella mun huonetta yleensä öisin, niin turvaudun aika usein omiin pikku kätösiin ja puuhuoneesta löytyviin maaleihin. Inspikset kävelee kaduilla vastaan ja sit seuraavana päivänä ne löytyykin jostain päin meiän taloa. Äiti ripustelee kato mun tekemiä töhryjä kaikkialle kaikkien nähtäviks ja sehän on mukavaa selittää kavereille että minkä takia meillä on Supernaturalin Castiel meiän olkkarin seinällä tai TARDIS kirjahyllyn päällä. Mä syytän kaikesta jotain muuta kun itteäni. Yleensä ilmastonmuutosta ja globalisaatiota koska kaikki nielee purematta tollaset ympäripyöreet selitykset.
Kuvissa aiheina BÄTMÄN, Numero 23 (mikä ärsyttää mua nimenä suuresti koska 23 on luku eikä numero siis hei PLIIS ettekste muka sitä tienny), ja Donnie Darko.
Se on hauska koska kumpikaan noista ei kommunikoi peliensä aikana mitenkään muuten ku miehisillä älinöillä. Mun lempparit on Gordonin "Jesssss" medkitin löytyessä ja sit se ku Ravenholmissa sytyttää niitä zombeja palamaan ja sit se hekottaa silleen "hi hi HI hi"

Mut hei kello onki jo kuus, joten mä painun nukkumaan. Mun villi ja ruoantäyteinen viikonloppu päättyy vähän tällein etuajassa, koska BBC:n Sherlockin viimenen jakso tulee tänään. Ajattelin herätä aamuyöstä kattomaan sen, ja pakko saada vähän unta alle jos tommosia rajuja tempauksia lähtee vetelemään.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

would you sign up?

Pogo - Upular

Oon ollu aika tylsä tän neljän päivän loman aikana. Kävin Hartzanbamtzibaan luona pelailemassa lautapelejä (Munchkinia ja Rappa Kaljaa) ja vähä valepaskista ja meillä saattoi olla hulvatonta. Katottiin kanssa Basil Hiiri - Mestarietsivä ja se oli ihan sairasta. Kamoon siinä leffassa oli puhuvia hiiriä ja kaikkee muutakin ihan kamalan trippistä.
Rappa Kalja on kyllä joku parhain peli ikinä, siinä on ideana jauhaa paskaa niin vakuuttavasti ku vaan ikinä osaa, nii meiän svengijengi on siitä tietenkin ihan muna katossa. Ollaan siinä melkein yhtä hyviä ku valepaskiksessa, jossa ideana on tietenkin valehdella. Ja Munchkinissa onkin tarkotuksena olla vaan niin dille kun yksinkertaisesti osaa.
Kertookohan tää mitään meiän porukasta.

Mut siis sivuraiteista viis olin kertomassa siitä kun pelattiin Rappa Kaljaa, ja siinä on sellanen ihan mahtava ruutu jossa pitää keksiä elokuvan nimen perusteella leffalle osuvin mahdollisin juoni ja vakuuttaa muut pelaajat  elokuvan olemassaolosta. Tässä parhaimmat palat perjantain pelikierrokselta.
"Ääliöt ulkoavaruudesta on elokuva, jossa trönttihirviökaverukset Alum ja Khlum saapuvat tellukselle koriplaneetaltaan Sacrumilta pelaamaan uhkapelejä Las Vegasiin. Hävittyään kaikki rahansa he aloittavat suuren rähinän ja alkavat muuttaa tanssityttöjä trönteiksi. Onneksi Hugo Strauter tietää, kuinka hallita näitä hirviöitä. Tämä elokuva on kuin rulettia elämän itsensä kanssa."
" Boltsi hukassa pallo jalassa. Lämminsydämisen elinkautisvangin Robertin rakas lemmikkimarsu Boltsi katoaa eräänä päivänä, ja hänen pitää karata neljän betoniseinän ja 100 000:n vartijan läpi lemmikiään etsimään. Matkalla hänen seuraansa liittyy myös sympaattinen anarkistivartija Sanchez. Heillä on kuitenkin kiire, sillä Boltsi-raukalla on diabetes ja hän tarvitsee lääkkeensä viiden tunnin sisällä..."
 " Maailman nopeimmat kytät! Kaksi poliisia North Carolinasta sekaantuu vahingossa mafian superhuijaukseen, joka keskittyy pikashakkiturnauksen ympärille. Molemmat joutuvat itsekin pelaamaan, mutta toinen heistä ei edes OSAA shakkia!"
Tänään oon ollu totaalinen multitaskeri ja tehny kauheesti koululäksyjä, soitellut viulua, pelannut videopelejä, kattonut Adventure Timea & Flight of the Conchordsia ja lukenut fantasiakirjallisuutta. En tietenkään kaikkea samaan aikaan, enhän mä ny mikään hullu oo. Taino hullu voin olla mut hölmö en missään nimessä.
Ja totta kai mä voin luke neljää kirjaa samaan aikaan, kyllähän aika moni normaali tapaus katsoo useempaa tv-sarjaa samaan aikaan. 
Eilen kävin kampaajalla siistimässä mun le fledani. Ei mitään ihmeitä, mutta käyn aina säännöllisesti pätkäsyttämässä latvat tasasiks koska en halua kuulua niihin fjölleihin jotka historiantunnilla pätkii hius kerrallaan kaksihaarasia kynsisaksilla. Toisaalta kuitenkin vähän salaisesti haluun samaistuu niitten sielunmaisemaan, ja käskinkin äitin lähetellä mulle tekstiviestejä aina kun oon koulussa, et kaikki luulis et oon kauheen suosittu ja mahtava tyyppi ja sit voin silleen coolisti näpytellä äidille texxxtareita takaisin. Tähän mennessä en oo saanu mitään maatamullistavaa selville tällaseen käytökseen samaistumalla.

Ja sitten illalla katottiin porukoitten kanssa Love Actually samalla kun tuhottiin pari tötsää Ben & Jerry'siä. Meillä oli tosi hauskaa, mua ei hävettäny yhtään kun olin taas vähän allerginen meidän olkkarin sohvalle loppukohtauksen aikana (mul menee aina niitä sohvasoluja mun kyynelkanaviin ja sit se näyttää ihan siltä kun itkisin vaikka oikeesti oon ihan tosimiäs) ja se oli ehkä lievän outoa ku kaikki kolme kirku naurusta niitten tosi kiusallisten seksikohtausten aikana. Mut siis se oli aivan ihana, enkä tajua että miksen ole aiemmin kattonut tota filmiä. 

Öö aluks kerroin tästä päivästä ja sitten eilisestä, mitä on kronologia ja mihin sitä muka tarvitaan.
Ja sain tosiaan viimein väritettyä tän kuvan Chellistä ja Human!Wheatleystä loppuun. Alotin ton väsäämisen reilusti ennen joulua, mutta mulla on tunnetusti aika kehno tarkkaavaisuusaika niin tää vähä niiq venähti. Noi laatat tappo mun sielua pala palalta samalla tavalla kun murhamieheksi kasvanut mafioso tappaa turhaksi käyneen vasikoijan. Kylmän brutaalisti.

Ja nyt mulla ei sitten ole hajuakaan että mitä tekisin koko loppupäiväni koska iskä kiels mua lähtemästä pulkkamäkeen. Siellä on kuulemma kaiken maailman vaarallsia hörhöjä ja ties mitä munuaiskauppiaita, mutta iskä parka ei tajua sitä että mä pelotan niitä luultavasti niin paljon enemmän kun mitä ne pelottaa mua. Hei pliis mä kävin viime kerralla pulkkamäessä meiän vajaan koiran ja otsalampun kanssa.

torstai 5. tammikuuta 2012

what's in that paper nap sack

Andrew Bird - A Nervous Tic Motion Of The Head To The Left

Vuoden ekan kouluviikon pituuden johdosta olen päätynyt siihen tulokseen, että kahden päivän kouluviikko on yhtä täydellinen keksintö kuin hajutiivit suolakurkkupurkit.
Ei siinä mitään, mä oon suolakurkkujen ystävä mutta siitä hajusta en pahemmin välitä.

Oon tehnyt mun vapaa-ajallani kaikkea fiksua kuten opetellut esittämään laatubiisejä kitaralla itteäni säestäen.
Kyseinen laatubiisi pelasti mut lähestulkoon väistämättömältä mielentervetden rappeutumiselta! Mulla soi nimittäin viime vuoden huhtikuun lopusta tän viikon tiistaihin asti ABBAn Dancing Queen päässä. Ei tietenkään nonstoppina, vähän väliä soi jotain muutakin (yhessäkin vaiheessa itkin melkein ilosta kun Europen Final Countdown soi päässä, en oo ikinä aikasemmin ollu niin matalalla elämässä. Se oli niinkun eräänlainen Mariaanien hauta mun henkilökohtaisessa historiassani), mutta se oli sellanen päätoiminen korvamato.

Ette arvaa kuinka hyvältä on tuntunu nää kolme päivää kun se ei oo enää häirinny mun ajattelua.
Tai siis sitä aivotoimintaa joka toimii mun ajattelun vastineena.
Tämmönen kyltti löytyy kun käännytään meidän kortteliin yheltä isolta päätieltä. Tosi lapsellista, ei täällä ees ole spurguja. 

Asiasta hulavanteisiin: mun äiti kertoi tänään ratkaisunsa "jos kaveriansa löis ja se muuttuis huussinoveks"-pulmaan.
Äiskä sanoi että se luonnollisesti kehystyttäisi huussinovikaverinsa ja laittais sen seinällensä olohuoneeseen. Sitten se vois kutsua kaikki kaverinsa ja kyläläiset ihailemaan uutta nykytaiteen taidonnäytettä meiän olggariin.

Oke joo tähän asti tosi järkevää, mutta mä heitin sitten haasteen ilmoille ja kerroin että ne kyläläiset pitäis tällasta kylähullua mielipuolta noita-akkana ja sit ne polttais tän tapauksen roviolla.

Tähän äiti sanoi että universumin tasapaino olisi taas palautettu, sillä huussiovikaveri olisi kokenut henkilökohtaisen oikeuden käyvän toteen, ja sit se eläisi huussinovielämänsä onnellisena loppuun saakka.
Touché, äiti. Touché.

Meillä oli vielä tänään porukoitten kanssa suunnitelmissa kattoa BBC:n Sherlockin uusin jakso mut musta tuntuu et ne ei jaksa enää, siunatut seniilit. En mä esimerkiks oottanutkaan sitä tai mitään vaikka en myöskään ole esimerkiksi nähnyt sitä jo kerran tai kahdesti.
Ja mä oon äärettömän pahoillani nimettömille tahoille (siis sulle Anna) mutta mun oli pakko laittaa tää vasarahainaamaäijä ny tänneki iha vaa sun kiusaksex.

Oho lauloin äsken taas tota biisiä mitä oon popittanu koko päivän ku mikäki madonna ja nyt mun ainut-koskaan-aikaisemmin-putoamaton-julisteeni putosi seinältä! Merkki korkeammalta voimalta??!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

cause we’re pulling up stakes

Blitzen Trapper  - Gold For Bread

Herrajumala, taas on yksi vuosi vierähtänyt tullessaan ja mennessään. Kasasin ihan vain omaksi ilokseni tällaisen kollaasin mun elämästäni tän vuoden ajalta. Monta vastonkäymistä on kohdattu, selätetty, vältetty ja joskus jopa hävitty, mutta edelleenkin porskutan eteenpäin kuin lonkkavaivainen, mutta tietynlaisen päättäväisyyden omaava mummo jäisellä jalkakäytävällä.  

Tässä siis tiivistettynä vuosi 2011 a la Raita:
Jos muistan oikein, tämä vuosi alkoi noin vuosi sitten. Viime vuonna juhlia vieteltiin bestiksen ja muitten kamujen kanssa mm. Aristokatteja katellen ja sutsisatsia ulkona tanssien ennen kuin Harrin iskä tuli kastelemaan meidät lehtipuhaltimen ja lumen avustuksella. Itseasiassa taidan vieläkin olla vähän sokerikorkeella kyseisistä uudenvuodenbileistä. Parta kylläkin on jo haalistunut poies.
Vuosi lähti siitä railakkaasti käyntiin.
Kevättalven vietin suurimmalta osalta kellarissa tv-sarjojen ja videopelien (enimmäkseen Gray Matterin joka on muuten loistava) kanssa angstatessa. Loin myös paljon taidetta mutta se oli kaikki aika keskinkertaista niin ei siitä sen enempää.
Kevään myötä vilustutin itseni useasti ja rankasti treenaten capoeiraa liian pienissä kuteissa ihan liian aikaisin ja ihan liian ulkoilmassa. Hauskaa kuitenkin oli vaikka vietin suurimman osan ajastani kipeenä ja sain kulutettua paljon kirjoja ja joskus jopa opiskelin. Ysin loppu ei mennyt mitenkään erityisen hyvin, mutta pääsin kuitenkin peruskoulusta tyylikkäällä 7.4:n keskiarvolla. 
Koko kevään kohokohta oli ehdottomasti RENT-musikaalin näkeminen Lahden vaahterasalilla Harrin kanssa. Se musikaali on vaa nii pähee ja tyypit veti sen ihan kybällä.



Vietettiin kesäkuussa Harrin kanssa ihan uskomattomat 6 päivää Lontoossa. Mun sydän tais pudota jonnekin matkan varrelle, koska tän vuoden aikana päätin myös jatko-opiskelusuunnitelmistani, jotka sijoittuvat Lontoon yliopistotarjontaan. Se oli tosi iso askel mulle, koska oon aina ollut huono oikeessa elämässä ja varsinkin sen suunnittelussa, joten oon relatiivisen ylpee ittestäni. 
Oon myös ylpee siitä että käytiin kattomassa Amon Tobinin keikka Hartzun kanssa Roundhousessa, koska se oli ehdottomasti vuoden paras keikka. VUODEN. PARAS. KEIKKA. 
Toi fiksaajamiehen päivämääräläpyskä on tässä koska täytin tona nimenomaisena päivänä hehkeät 16 vuotta. Se oli legendaarista.

Loppukesä olikin sitten elämäni tähän mennessä parasta aikaa. Ei johtunut esim. parhaista ihmistä ikinä jotka jostain maagisesta syystä sietää mun seuraa. Kiitokseni ja ajatukseni lepäävät ikuisesti näiden herrasmiesten ja -naisten kanssa. Sit kävin kans teatteri-ilmaisun kesälukiossa mut se nyt oli vaan hauskaa. Ei siis erityisen relevanttia.

Hyppäsin syksyllä Kannaksen lukioon, koska siellä saan toteutettua teatteritaiteellisia himojani. Nää tyypit on kans aika himoihania ja me himotellaan aika himosti. Mahtavaa jengiä ja olen tosi himonenkiitollinen näihin törmäämisestä. 
Syksy on mennyt enimmäkseen opiskellessa, ja oonkin saanut keskiarvoni nousemaan kahdella numerolla. Ehdin kuitenkin vähänväliä ilmaisemaan itseäni luovan (toisinsanoen huonon) videopelaamisen ja taiteilun muodossa. Joskus yhdistän näitä molempia ja teen videopelien ispiroimia taideleivoksia. Kyseessä on Portalin legendaarinen kakku (Schwarzwälder Kirschtorte), joka oli muuten tosi hyvää. Ihan tälleen asiasta kukkarukkuun mut Portal 2 oli vuoden paras peli ja sä tiedät sen. 
Muuten ensimmäinen täytekakku jonka olen eläessäni tehnyt. Musta on ihanaa että elämässä löytää aina jotain sellaista mitä ei ole aikaisemmin kerennyt tai kyennyt toteuttamaan.
Erikoismaininnan ansaitsee mun tänä vuonna huumekoukkuun jäänyt kissani Sir Robin Diva Junior. Kissanminttu on sen mielestä tosi in. Varsinkin Cosmic Cat Nip koska se on niiku kosmista ja kaikkee.
Että näin, tälleensä ja jotenkuten niinkin.
Uusivuosi itsessään vietettiin meidän perheessä hyvinkin rauhallisesti, katsottiin Doctor Who:n viides tuotantokausi kolmatta kertaa samalla kun tuhottiin about 2000 kiloa perunasalaattia ja muutama sata nakkia. 
Me muuten hukattiin kans meiän koira mut ehkä se jostain ilmestyy.
Toivottavasti.
Mä toivottaisin teille onnellista uutta vuotta jos siitä olis jotain hyötä, mutta semmonen on yksinkertaisesti turhaa. Työskennelkääpä sen sijaan ahkerasti ja olkaa kilttejä sekä ittellenne että muille niin kyllä me tästäkin vuodesta taas selvitään. Tsemppiä vaan ja muistakaa että voima on kanssanne.