lauantai 31. maaliskuuta 2012

there are no such things as walls

Brandon Boyd - A Night Without Cars

Pikapäivitys, koska tänään oikeesti tapahtukin jotain. 

Verrattuna eiliseen, kun päätin hylätä kaiken sosiaalisen elämän kaltaisenkin (jota mulla ei yleensä oo mutta joskus puhun ittelleni useilla eri äänillä tuuduttautuakseni siihen uskoon että omaan paljon erilaisilta kuulostavia kavereita) istuakseni illan yksin kotona tahkotakseni pelejä Stemilla. Uskollinen neuvonantajani ja tietokoneeni Merlin on kuitenkin jo suht vanhahko, joten pelien pyörittäminen on tuolle viisaalle vanhukselle jo aika hardcorea kamaa. Tää päätyi lopulta siihen että koneen BSOD:attua pariinkin otteeseen istuin hillittömästi nyyhkien pimeessä kellarihuoneessani yhentoista aikaan Toivoni (jos muistatte toverinalleni) pois heittäneenä.

Aamu lähti paremmin käyntiin, lenkin ja aamiaisen jälkeen juoksin nimittäin Harrrugan kanssa Helsinkiin päin suuntaavaan junaan.
Herra H osaa melkeen tarkentaa. Meillä kävi kauheen hyvä tuuri molemmilla junamatkoilla kanssamatkustajien kanssa, menomatkalla vieressä oli sympaattinen, staili herrasmies ja tulomatkalla Lahteen saavuttua mua jäi kiittelemään joku sveitsiläinen mies siitä miten mun juttuja oli kiva kuunnella. Se toivotti vielä hyvää pääsiäistäkin niin mun tunnelma hypähti kohti ääretöntä ja sen yli.
Hesas oli jo kivan keväistä. Päivä vietettiin käytännössä käpäilemällä, päivittelemällä pääkaupungin kauneutta kevätauringossa, eksymällä, ottamalla esitteitä vastaan tuntemattomilta, shobbailulla ja leffassa käymisellä. Leffana oli Pappi lukkari talonpoika vakooja, jonka luin about kuukaus sitten jos muistatte. Leffasovitus oli muikean mainio, näyttely hienoa ja olin siel ihan vaan et mm mm mmm. Tarinana oikein hieno, ja jotenkin koko toteutus vaan tuki sitä juonta ihan mielettömän hyvin. Sain hirveet kiksit varsinkin Mark Strongin ja Colin Firthin roolisuorituksista, niitten hahmot vetos muhun paljon enemmän kuin kirjassa. 
Paras esite tältä päivältä. Hajottiin liikennevaloissa ja harmiteltiin sitä, että leffa oli tän kanssa samaan aikaan.
Kotiin tultua porukoilla oli mulle ullatuksena kokonainen pitsa. Itkin vähän onnesta koska paras perhe ikinä. Tää saatto olla jonkinlaista etukäteiskompensaatiota siitä et huomen on mun nimpparit ja ne on varmaan unohtaneet hankkia mulle lahjan.

Sit ostoksiin koska kaikkia kinostaa iha perkuleesti.
Hafrzrin kaikki ostokset. Eeppisyydeltään voittaa kyllä mun hankinnot ihan kymppi sata vastaan kuus.
Mr. Hz päästi mut tähän kauppaan, enkä tajuu et miks. Mukaan tarttu juoksuhousut kesää varten koska oon kesästä jo nyt ihan muna katossa. Mut musta on vaan aivan ihanaa kun on kunnon urheilukamoja koska sit näyttää lenkkipolulla eeppiseltä ja kaikki linnut vislaa vaan perää ja sit voi olla silleen "datz right bruthas".
Näitä en olis jättänyt kauppaan vaikka olis maksettu. Kamoon, nyt mulla on ladybokserit joissa ON AMERIKANLIPPUJA. Mä rakastan julkistaa mun patrioottisuuttani tuota valkopäämerikotkan maallisen ilmentymän jaloa mehevyyttä kohtaan aina ja ikuisesti ja varsinkin sillon kun saan tehdä sen alushousujen avulla. Ja jos pidän niitä päällekkäin noitten Britannian lippujen kanssa niin sit ne on Australian liput koska mä voin et niiku siks. 
Seeproja en kommentoi.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

got me on the run

Greenskeepers - Vagabond

Öö vähä taukoo ollu päivittelys ku aluks olin maailman tuskasimassa räkäflunssakeuhkoputkentulehussambassa ja nyt on sitten koeviikko painanut kybällä päälle. Joten käytänössä ainoat asiat mitä oon tehny on videopelien pelaaminen ja opiskelu. Siitä vasta tuliskin vänkää bloggamista.
"Achievment unlocked! Raita on oppinut soveltamaan ympyrän yhtälöä!"
Mut vaikka en ookaan mitään tehny niin on mul silti ihan kivaa ollut. Joskus vähän liiankin, iskän kanssa syntyi jo erimielisyyksiä siitä että soveltuuko Team Fortress kakkosen tahkoaminen fysiikan opiskeluun. Luonnolisestikin mä olin sitä mieltä että JUBA ja iskä sitä mieltä että EBÄ. Tää johti angstaamiseen ja vihaiseen ruuanlaittoon iskän taholta ja mun osaltani siihen että vahingossa menin ja maalasin mun kuviksen guassityön kerubeista keltatautisia filippiinoja. No jaa, miksei ne kerubit sellasiakin muka voisi olla. Taiteilijan vapaudet ja kaikki sellanen soopa.
Toivon hirveesti saavani edes jonkinsorttista kesäduunia (jota ahkerasti koko alkukevään hain), koska lähin yhtenä päivänä ihan lapasesta Valve Storessa ja cdonissa. Mutku must on vaan niin kiva ootella kaikkee kivaa aina postista :C Tää ehkä juontaa juurensa niihin traumoihin kun se Tylypahkan kirje ei ikinä tullukkaan. Nyt oottelen sit sarjakuvia ja pelioheistuotteita. Tarpeeks lähellä.

Olin muuten ihan urpo ja kirjotin tänään ruotsinkokeeseen päivämääräksi tjugonionde march. Nyt se opettaja pitää mua varmaan ruotsintaidottoman lisäks viel vajakkinaki, et niiku hyvin menee mut menkööt.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

everyone's a winner if the stadium is right

Sondre Lerche - Stupid Memory

Ollut taas yksi mahtava viikonloppu. Olen useaan otteeseen noudattanut Kurt Vonnegutin neuvoa pysähtyä kun tapahtuu jotain kivaa ja ajatellut "Jos tämä ei ole mukavaa niin mikä niin sitten".

Perjantaina veikka tyttökomppiksineen tuli meiän kämpille, ja vietettiin iltaa syöden porkkanaa, katsoen Sherlockia ja saaden satunnaisia naurunpuuskahduksia. Syy perheenkasaantumiseen oli äiskän 50-vuotissynttärit, jotka pidettiin lauantai-iltana. H-ärtzyn kanssa kasailtiin juhlakoristuksia ja kaikkea muuta muikeaa koko päivä, ja juhlimaan päästiin myöhäisiltapäivästä.
Olin tietenkin uuden dirndlin ja saksalaisen kurinalaisen kampauksen kanssa liikkeellä. Viihdytin ihmisiä serkusten ja sisarusten kanssa juhlassa musisoimalla ja händläämällä ongintaa. Huolestuttavaa oli, että kuinka paljon menekkiä onginnalla on keski-ikäisten ihmisten kansoittamissa pippaloissa.
Oltiin Upseerikerholla. Tykkään eniten tosta toisesta alhaalla vasemmalla. Toi jumalallinen valo lisää sellasta auktoriteetin tuntua.
Veigan pasuuna.
Jonka se jätti vartioimatta. Sain siitä jopa puoltoista siedettävän kuuloista ääntä ennen kun  se riistettiin multa. Omasta mielestäni soittoni oli varsinkin laadukasta.

Juhlat oli ihan mielettömän hauskat, paikalla oli stand-up -koomikko/taikuri joka piti tunnelman katossa, ja lastenjuhlateemabileet oli ehkä vuosisadan paras idea. Kaikenikäisillä oli muikeen veikeetä enkä usko että paha mieli jäi kellekään.
Loppuillasta päädyttiin Harzzzin ja parin muun kanssa juttelemaan australialaiselle vaihto-oppilaalle, eikä kulttuurieroista keskustelu oo koskaan ollut yhtä vänkää. Aussiaksentit on muutenki nii jeba että olisin mielelläni kuunnellu vaikka kyseinen leidi olis vetänyt parin tunnin monologin lehmien jalostuksesta.
Sen verran on vielä mainittava, että tarjolla oli marianne-juustokakkua kahvilla kostutetulla pohjalla ja hyllyvällä minttukuorutteella. Itkin onnesta kun se oli niin hyvää.

Myöhemmällä suunnattiin meidän kämpille jatkoille lähimpien kavereitten kanssa, ja kotimatkalla taksissa tuli puheeks jostain syystä Lady Gaga. En oo ihan varma että mikä oikosulku täs välissä tapahtui, mutta seuraava asia jonka muista on se että istuin huoneeni lattialla pukeutuneena täksi artistiksi.
En viittiny esiintyä kissoihin pukeutuneena niinkun aluksi oli puhe, eikä puolialastomuuskaan lopulta toteutunut. Päätin sitten, että jos itse olisin menestynyt muusikko niin mä ainakin pukeutuisin paitoihin joissa olis mun oma naama.
Kello oli jo aika paljon ja mä olin syönyt niin paljon sitä jumalattoman hyvää kakkua että saatoinpa hyvinkin olla jonkinsorttisessa itseaiheutetun psykologisessa sokerihumalassa. Veli photobombbas aika laadukkaasti.

Yöllä alettiin sitten laulaa karaokea, ja hävisin taas melkein sadallatuhannella pisteellä veikalle Rihannan Umbrellassa. Ikävää tässä karaokeideassa oli se, että kaikkien muiden vedon loputtua joskus kahentoista maissa veikkaliini alkoi vasta päästä vauhtiin ja jouduttiin Ison H:n kanssa sitkeilemään vielä vähän kantria ja Didoa ennen kun päästiin päättämään ilta jaksolla brittikomediaa ja nukkumaanmenolla pinkin kuoharin hajuisessa huoneessa.
Kaikenkaikkiaan juhlaset oli arvosanaltaan kymppi sata ja meillä oli ikimuistoisen vänkää.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

i lie awake for hours feeling so synthetic

Little Comets - Isles

Joskus pitää sunnuntai-iltaina sanoa ihan vaan että huhhuh jotta selviäisi seuraavasta viikosta.
Tää viikko oli kyllä tosi jeba, mut oon ollu koko päivän tosi kovissa kivuissa ja sitkeilyhän on tunnetusti väsyttävää. Oon kaikesta huolimatta kuitenkin jaksanut koulussa ja kuntoilun parissa. Mitään muuta en sit ookkaan käytännössä tehnyt. Paitsi kattonu ehkä seittemän leffaa ja laulanu öisin Harryiglyn kans karaokee mut sehän ei oo mitään.
Kuten jo mainitsin, Hartzigga oli täällä katselemassa leffoja ja tykittämässä Eart Wind & Firea mun seuranani. Lauantai-aamua ei oikeestaan olis voinut viettää paremmin kun limsan ja perunapuikkojen kanssa Indiana Jonesia fiilistellessä. Siinä vaiheessa oli kuitenkin jo veto niin poissa ettei varmaan mihinkään muuhun oltais pystytykään.
Zombeja oltiin sen vuoksi että oltiin edellisenä iltana/yönä/varhaisaamuna katottu kyseiset leffat:
  • Like Crazy. Koska Anton Yelchin ja Felicity Jones, niin molemmille katsojille oli silmänruokaa tarjolla. Leffa oli aika tylsä ja edestakaisin pomppiva juoni turhautti jopa meidät. Loppu oli hämysempi kun Keiju-Pub maanantaiaamuna.
  • The Princess Bride. Mä olin ihan kikseis tän eeppisen tarinan isoista jyrsijäeläimistä ja iso H:kin sitkeili melkein satukirjafiiliksissä mukana. Sitä piti kyllä vähän painostaa innostumaan, mut niiku mä aina sanon, on parempi itkeä ja innostua kun vaan itkeä. Mahtavaa kerrontaa takatukkatyylisessä kasarisielukkuudella.
  • Third Star. Benedict Cumberbatchilla on syöpä ja sit se menee chillaa biitsille keskelle Walesia kavereittensa kanssa. Jos käyttäisin sarkasmia niin voisin sanoa että tän ilosemmaks ei leffa mene, mutta kun en niin voin sanoa että itkin yhden miehisen kyyneleen. 
  • The Tooth Fairy. En avaa tätä teille enempää koska mua nolottaa jo nyt niin paljon.
  • The Mist. Koska mä sain kauhuleffakutinat jo aikasemmassa elokuvassa, niin päädyttiin kattomaan elokuvaversio Stephen Kingin kasarikauhunovellista. Ihan. Mahtava. Oikeesti tosi mielenkiintonen psykologinen kauhuleffa, joka paljastui joksikin ihan muuksi kun mitä odotettiin. Herätti ajatuksia ja jopa keskustelunkaltaisia äännähtelysarjoja.

Koska äipäl on 50-vuotissynttärit ens viikonloppuna niin sain tehtäväks koristella ongintaverhon, josta tuli aika dramaattisen groteski. Mua vähän huolestuttaa laittaa kuvaa tästä tänne, koska mulla on koulussa menossa kuviksen kurssi ja haluisin läpästä sen.
Pointtina koko kuvassa siis on se, että Tohtori on napannut mukaansa Jersey Shoren kruununprinsessan ja mokkalandian prinssin seikkailulle Mystisen Ongintakulttuurin Heteronlilaan Valtakuntaan.
Prinssistä tuli aika vänkä. Sen paita jäi oikeestaan vahingossa valkoseks ja sen hevoselle kelpaisi hammashuolto.
Ikävä kyllä neljällä eri maalilla operoiminen on aika mystistä puuhaa, ja ihonväri loppuikin kesken ennen kun sain Tohtorin valmiiks. Muuten se on kyllä aika veikeen näkönen epeli.
Tähän olis hyvä lopettaa osuvalla puujalakapunchlinella, mutta en oikeestaan osaa väsymykseltäni sanoa muuta kun a) Aika monet suomalaiset karkit on isänmaallisen punaisia b) Meijän pitää ruveta käymään iskän kanssa kaupassa useemmin. Kassatädin ja meiän edellä pakkaavan perheen ilmeet oli näitten eväitten kalorimäärän arvoiset. Moninkertaisesti.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

with a sign that says it's free

Death Cab For Cutie - Your New Twin Sized Bed

En oo ihan varma et mitä tapahtu mut taisin just viettää viikon Keski-Euroopassa.

Hups.

Juttuhan meni jotenkin niin, että koska mulla asuu sukua Baijerin eteläosassa, niin tuppaudun sinne ajoittain sukuloimaan (köh lomailemaan köh) ja olemaan muutenkin vaan rasittava. Tällä kertaa kuitenkin myös Baijerin lisäksi käväisin Sveitsin puolella parin päivän ajan telmimässä lumessa, koska sellastahan ei Suomesta löydy tai mitään.
Joo ihan kivojahan ne vuoret oli, semmosia mukavia pikku nyppylöitä.

Olin luultavasti hiukan oudohko näky ekana iltana vuorilla ollessani, kun suomalaisen alavan maan korkeaan ilmanpaineeseen tottuneena yksilönä vuoriston ilma aiheutti mulle ihan hirveet tärinät. Kun kuvaan lisättiin vielä kroonisen päänsäryn tuottama nykiminen ja huonosti nukutun elämän jäljiltä tummat silmänaluset, niin olisin varmasti pystynyt esittämään vieroitusoireista kärsivää narkkaria varsin vakuuttavasti.
Ja kun otti huomioon että olin siinä vaiheessa ollut kolme päivää pelaamatta niin mitään esitystä ei tosiaankaan olisi tarvittu.

Tuolla lasketellessa tuli muuten tokaa kertaa mun elämässä vähän sellanen fiilis, että rukoilin vähän niinkun kaikkien uskontojen jumalilta armoa ja elämän staattista jatkumista. Ekaa kertaa koin tämänkaltasia kauhunhetkiä kun mun kaveri Jenna oli ajamassa ekaa kertaa manuaalivaihteisella autolla ja se päätti painella Ahtialaan maailman epätasaisinta maantietä pitkin ykkösvaihteella. Ristinmerkkejä tehtiin siinä vaiheessa takapenkillä ahkerammin kuin katolisessa nunnaluostarissa sunnuntaisin tehdään.

Toblerone koska kuuntelin koko loman ajan kaikensorttisilla bussipysäkeillä ja automatkoilla Cabin Pressurea, mitä selittelen itselleni sillä että se on mainiota harjoitusta englannin kuuntelua ajatellen. Todellisuudessa saan siitä hiukan syyllistä mielihyvää ja ratkiriemukkaita hetkiä, ja joskus myös repeän nauramaan lentokentän tobleronehyllyllä ja ostan heti neljäsataagrammaisen, valkoisen yksilön. Enkä oikeestaan voi syyttää tästä ketään muuta kun itseäni.
Münchenin lentokentällä tuli vastaan puujalkainen yllätys. "Jede Wurst weiß: Sixt ist günstig." Hauska koska weißwurst ja sit niiku wissen... joo-o, ehkä lopetan tän tähän ennen ku joku vielä kuolee kiusallisuuteen.
Ja kävin taas melkeimpä päivittäin katsomassa Wörthseellä tädin talon läheisyydessä sijaitsevan laamafarmin laamaisia asukkeja. Oon aina diggaillu kamelieläimiä, mutta alpakat ja laamat on aina olleet ehdottomasti mun lemppareita. Muistan ikään kuin elävähkösti sen yhen päivän kun ekaa kertaa elämässäni menin alpakkafarmille katsomaan alpakoita. Onnen kyyneliltä ja viboilta ei vältytty aamiaispöydässä mut onneks äiti ei suuttunu vaikka itkinkin sen valmistamien amerikkalaisten pannukakkujen päälle. En voinu syödä niitä loppuun kun niistä tuli niin suolasia :C

En muuten oo ikinä ennen kokenut sanattomuutta samalla tavalla kun sillä hetkellä, kun oltiin 6-vuotiaan serkkutytön kanssa katsomassa laamoja ja erään laamapariskunnan innostuessa lisääntymisestä serkku kysyi: "Raita mitä nuo hassut laamat tekevät?"
En oo ihan varma mitä vastasin siihen paniikinsekaiseen ajatteluun käyttämäni kaksiminuuttisen jälkeen, mutta se saattoi olla jonkinlainen hybridi sanan "Leikkivät", epämääräisen ölähdyksen ja naurunpärskähdyksen välillä. Kiusallisen tilanteen onneksi katkas sirittävät sirkat, niin ei se ollu niin paha kun mitä olis voinu olla.
Kävin muutenkin aika innokkaasti shoppailemassa, koska en tee sitä usein ja nyt sattui olemaan vähän rahaa. Mukaan tarttui sekä pinkit että oranssit farkut ja vaikka en ookkaan ihan varma, että mikä ihmeen aivopieru mulle sattui siellä kaupassa, niin oon ihan tyytyväinen. Oon nyt myös tästedes sitä mieltä, että farkut ei oo kunnon farkut jos niissä ei tuu aforismeja mukana.
Ette ikinä arvaa minkälaisena merkkinä taivaista mä oikein pidin noita kun laitoin housuja päälleni ja sit tuli vaan sellaset valokeilat taivaista ja kuulin sellasta mystistä kuoromusiikkia. Mun mielestä se oli ikäänkuin sellanen jonkinsorttinen vinkvinknudgenudge ja koitin ottaa vinkistä vaarin. Kuoromusiikki = ostopakko.

Kotimatka sujui ihan mukavasti, ja melkeimpä heti Suomeen saavuttuani koin hauskahkon yllätyksen. Mun kanssa Lahteen tuli samalla bussilla hyvä ystäväni Otto, ja me juteltiinkin koko se tunti ja vartti erinäisistä videopeleistä, elämästä ja bussin sisustuksesta. Lopulta alkoi olla peput niin puutuneita sen sisustuksen kasarihengestä, että tylsyyksissämme ruvettiin lukemaan Koiviston auton bussilinjoja ja yksinkertaisesti naurettiin suomalaisten paikkakuntien nimille. Mun top 3 oli ehdottomasti
3. Elämäjärvi
2. Loukku
1. Murhasaari.
Lisäksi löydettiin aimo kasa paikannimiä jotka olis ihan hyvin sopineet mihin tahansa Star Trek -jaksoon. Kyllä mä vielä joku päivä luen Iltalehtiotsikon jossa kauhistellaan klingonien joukkomuuttoa Epaalaan.