lauantai 30. maaliskuuta 2013

may the letters write in luminous

Kirjoitin vaihteeksi. Tää on semihauska koska tän voi asettaa melkee mihin tahansa aikakauteen viiskytluvulta ysärille. En siis luule olevani nerokas mut tota juu.
__________________________________________________________________________________
Sukkahousut olivat hölmöille. Niiden kauppanimessä tulisi olla "kertakäyttö", mutta kaikki naisethan sen tiesivät, että kerran pistettyään jalkaan ne olisivat tuhoon tuomitut. Lea oli onneksi hölmö, joten hän laittoi sukkahousut säärtensä peitoksi. Hän oli menossa parin korttelin ja puiston päässä asuvien ystäviensä juhliin. Vieläpä kävellen, joten hän saisi ottaa mukaansa kynsilakkaa muuhunkin tarkoitukseen kuin kynsien korjailuun.

Lea asui yksin dalmatialaisensa Neron kanssa. Matolla oli yhtä paljon mustia ja valkoisia karvoja kuin Lean pitkiä kastanjanruskeita hiuksiakin, vaikka hän oli juuri eilen tampannut maton parvekkeella. Lea katsahti ohi kävellessään maton päällä häpeävästi häntäänsä heiluttavaa koiraansa ja nakkeli niskojaan samaa tahtia kuin lanteitaan.

"Voi minkä sotkun olet tehnyt. Kiehnäsit taas?" Lea kysyi lässyttämättä yhtään. Lässyttäjät olettavat olevansa kaikkien muiden yläpuolella. Lea tiesi täsmälleen oman asemansa, mikä oli viikonlopputyöntekijä pikkuisessa kulmapuodissa. Hänellä oli kaksio, joka ei näyttänyt tarpeeksi suurelta ollakseen kaksio, papiljotit huolletuissa hiuksissa ja suunnitelma ostaa seuraavista palkkarahoista jakoavain, että hän saisi päästettyä ilmat ulos patteristaan kutsumatta ketään ulkopuolisia asuntoonsa. Niin ja koiransa hänellä oli myöskin. Mutta ei koulutusta, eikä aviopuolisoa, eikä upeita kykyjä antaa maailmalle. Hyviä letkautuksia hän keksi jos joku muu pohjusti ne, mutta siihen tarvitsi toisten ihmisten seuraa. Eikä Lea tuntenut paljoa ihmisiä.

Nuorella neidillä oli ollut joskus teini-iässä neronleimaus omillaan pärjäämisestä uudessa maailmassa. Lähde pois kotoa, jätä koulut kesken ja bongaa itsellesi joku hehkeä uros maksamaan elämäsi. Varasuunnitelmista viis, koska hei, mikä voisi mennä pieleen? Tukka hyvin kaikki hyvin ja sitä rataa mutta ei se tullut mieleen, että ei kannata kiintyä mihinkään mikä kuihtuu pois. Ja kaikki kuihtuu pois. Ulkonäkö oli ässä hihassa, mutta mitä tehdä kun Voguen uusimmassa numerossa kerrotaan, että ensi kaudella hihattomat mekot ovat kuuminta hottia?

Nero inisi painaen leukansa mattoa vasten ja paukutti samalla häntäänsä kuuluvasti.

"Hyss, alakerran naapuri valittaa vielä. Rouva Eklundin mielestä ei ole sopivaa elää äänekkäästi. Johtuu varmaan siitä, että Kuolema kolkuttaa niin lähellä rouvaparkaa."

Lea veti mekkonsa sivuvetoketjun kiinni. Hänellä oli kolme mekkoa, joissa kaikissa oli vetoketju kyljessä. Hän ei ollut erityisen taipuisa ihminen, joten osti aina mekon jonka vetoketju kylkipuolella selän sijasta. Huomattavan kätevää ottaen huomioon, että vain Neron kanssa asuessa koirasta ei ollut paljoa apua vetoketjun kiinni vetäjänä.

Papiljotit pois, hiukset paikoilleen harjalla. Meikki oli jo tehty. Korot jalkaan. Lea katsoi itseään eteisenkaltaisessa neliötilassa lähestulkoon kokovartalopeilistä. Avonaisesta parvekkeenovesta paistoi ilta-aurinko juuri siinä kulmassa peiliin, että asunnossa leijuvat pölyhiukkaset näkyivät selvästi. Lea pyörähti piruetin nähdäkseen helman nousevan kellomaisesti, ja hiukkaset pöllähtivät hieman nopeampaan lentoon. Nero haukotteli, eikä siksi koska koiria ei kiinnostaisi epäsiisteyden kauneus vaan siksi, koska se oli löytänyt mukavan asennon ja oli nukahtamaisillaan.

Lea sulki parvekkeen oven, otti kotiavaimet laukkuunsa ja jätti asunnon yläviistoonsa. Korot kalahtelivat kivirappusilla. Korot napsuivat aulassa puulla. Korkojen äänet melkein hukkuivat liikenteen sekaan kaduilla, vähän väliä kuului mukulakivien itkua kun ne muokkautuivat pikkuhiljaa päivien tuhansien askelien alla. Korot upposivat pari milliä puistopolun hiekkaan. Korot seisoivat ystävien oven takana kun Lea soitti ovikelloa kuunnellen saksofoninsäesteistä laulua, naurua ja ihmisten juttelua.

Lean ystävättären aviomies avasi oven. Halaus. Kuulumiset. Lasi kädessä. Tuttuja, puolituttuja, juttuja jotka eivät varsinaisesti koske tai kiinnosta ketään, juhlat kuulostavat aina yhden seinän takaa paremmalta kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Lea nauroi ystävällisesti aina sopivassa kohdassa. Sanoi "ei kai!", "mitä sitten tapahtui", ja "tosiaan!" ja joi kuohuviiniä, jossa oli varmasti enemmän kuplia kuin alkoholia. Huulipunatahrat jäivät lasin reunaan merkitsemään Lean omistusoikeutta, mutta ei sitä olisi tarvittu koska lasi pysyi hänen kädessään koko illan.

"Olet täällä yksin", toteamus. Vaaleaveriköltä, jonka kulmat olivat sävyä liian tummat hänen vaalennettuihin hiuksiinsa. Lea oli siinä vaiheessa iltaa istunut hetken liian kauan sohvannurkassa tuijottaen levyn hypnoottista pyörimistä soittimessa.

"Kaikkialla. Mutta täällä myös", vastasi Lea. Toinen nainen tarjosi hänelle tupakkaa, mutta Lea pudisti päätään.

"En voi polttaa. Minulla ei ole varaa, ja koirani vihaa sitä hajua", Lea sanoi ja nosti lasin huulilleen vain huomatakseen sen olevan tyhjä. Pettymys.

"Koira. Minulla on kissa", blondi sytytti itselleen tupakan holkin päähän ja jatkoi: "varsinainen peijooni. Tavallaan rakastan, tavallaan vihaan sitä." Lea hymähti.

"Tiedän tunteen." Lea tuijotti tupakoivaa naista. Hän ei ollut mitenkään erityisen kaunis, mutta luonnetta hänessä näkyi. Hänen nenänsä oli hieman kovera, kulmansa hyvin jyrkät niin että hän näytti koko ajan vihaiselta ja hänellä oli pisamia.

"Olen Lea", Lea töksäytti ennen kuin tuijotuksesta tulisi häiritsevää.

"Evelina", nainen sanoi ja nousi. "Mihin olet matkalla? Oletan ettet sammu siihen sohvalle. Varsin tökeröhköä juhlien järjestäjiä kohtaan."

"Kotiin."

"En ole henkilökohtainen karttapalvelu, tarvitsen vähän enemmän ohjeita."
___________

Yöilma oli raitis ja sirkat sirittivät. Puistopolusta selvittyään oli enää yksi suora kadunpätkä, mutta Evelina vaati kävelyttää maistisen, uuden tuttavuutensa turvallisesti kotiin.

"Kello on kuitenkin jo liikaa, eikä siitä koidu minulle vaivaa."

"Olet aivan liian ystävällinen", Lea sanoi huomatessaan molempien korkoparien äänen aivan eri tavalla kuin päiväsaikaan huomaisi.

"Sanot tämän noin puolen tunnin perusteella?"

"Jotkut ihmiset osottautuvat ilkeiksi lauseella. Toiset yhdellä teolla. Sinä olet ollut ystävällinen sanoilla ja teoilla, eikä luottamuksessa ole vikaa."

"Humalaisia sanoja."

"Rehellisiä sanoja."

"Sama asia." Tauko puheessa heidän kävellessään, toisen suorempaan ja toisen vähän enemmän haparoiden, muttei kuitenkaan niin näkyvästi että asiasta tietämätön olisi siihen kiinnittänyt huomiota.

"Se on tämä talo", sanoi Lea kun he olivat kävelleet tarpeeksi pitkälle.

"Oletko varma? Viimeinen asia mitä haluan on se, että luulet taputtelevasi koirallesi hyvää yötä mutta se osoittautuukin tuntemattomaksi mieheksi vieraassa asunnossa."

Lea nauroi ensimmäistä kertaa aidosti koko illan aikana avatessaan talon ovea avaimillaan. He eivät jääneet seisomaan minuuteiksi viileään yöhön, eivätkä tuijottaneet toisiaan pitkään tai mitään sellaista humpuukkia.

"Jos haluat joskus tavata uudestaan, tiedät missä asun", Lea sanoi ja sulki oven. Evelina sytytti uuden tupakan ja käveli pois.

Lean sukkahousut olivat menneet illan aikana rikki. Ne olivat tosiaan hölmöille.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

meaningful hidden words

Oon taas lukenu asioita jotka ei nosta mun keskiarvoa. John Greenin Looking for Alaskan, akkareita, aamulehtiä, tekstityksiä tv-sarjoissa, pelien takakansitekstiä puokkareissa ja kaikkea muuta mikä pitää mun aivot töissä ja sielun vinoilla raiteillaan. 
Koeviikon lähestyessä ahistus kömpi taas kaapista mun kämppikseks. Tein pari koulujuttua mut se näyttää edelleenkin nyrpeeltä. Osaan jostain syystä ruokkia sitä oikein, mikä on ehkä väärin koska tollaset olennot ei ansaitsis elää mun neliöissä.
Upeita ihmisiä ja hetkiä. 

Miks kaikki tuntuu siltä Vekkulin huoneelta mikä oli silleen ihan vinossa ja piti pitää niistä kaiteista kiinni ettei kaatunu? Koordinaatio -2
Ainakin yhtä absurdilta.

ps
nyt lisämausteena myös bloglovin lovinia

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

how many years will cure the fears

En oo varma et mahtuuks mun päiviin enää enempää hämmennystä.
Kävele kotiin ja lyö aluksi otsasi ja sen jälkeen maasta noustuasi takaraivosi päärynään. Veljesi nauraa vieressä. Rakas veli.
Bongaa Kari Grandin auto pitsa/kepsulla kamun kanssa käydessäsi. Harmi ettei itse sankaria näkynyt.

Tsiigattiin Pilvikartasto. Sen leffan idea oli hyvä mutta seuraaminen hankalaa. Ehkä se tosiaan vaatis sen toisen kattelukerran, että pääsis pomppiviin aikajanoihin paremmin sisään.
En oo varma että kumpi näistä mun huonetta kahmivista öteistä oli pelottavampi.
Mua pelottaa koska pilasin meidän pöydän, tein siihen kolhuja lihanuijalla. Isi saa slaagin.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

turhaan tein sen

Ehkä tekemäni kappaleet kuvastaa mun elämäntilannetta. Sössönen ääni ja paljon tahdinvaihteluita? Tästä tulis hyvää elektronista musiikkia. Tai sit sellanen hämärähkö rumpuperformanssi. Eniveis, näistä soinnuista pidin nii tökkäsin ne peräjälkee ja teeskentelen että se on taidetta. Jos teeskentelisitte samoin nii meillä ois yhteisymmärrys.
Valo on taas alkanu leikkiä.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

fascination ends

Loma meni. Ideat ei.
Raksu Hilla. 

Paljon uutta musaa, paljon yöpelaamista, paljon vastuuta ja paljon lenkkeilyä. Elämä alkaa näyttää vanhanmalliselta ja oon vähän paremmalla tuulella, koska saan taas olla ilman luvan pyytämisiä pahemmalla tuulella. Imekää tätä paradoksia köyhälistö.
Tukka melkee yhtä harmaa (laventeliagentti) ku kissan turkki ja takajeejee sai kyytiä.

En mätchänny mun jumppapalloon ja asialle oli tehtävä jotain. Tehtävä suoritettu.