sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

hearts and minds joined

Huiman outo fiilis.

Ei mulla tunteina muuta. Kunhan jorisen tässä sit tapahtumista turhia.
Keskiviikkona oli viimenen kerta XYQinä. Viimenen Momo-veto oli pala huikeen mahtavasta kokemuksesta repäsevän fantastisten ihmisten kanssa. Mulla on oikeesti hankaluuksia olla sinut sen kanssa et tää on nyt ohi.
Käytiin kanssateatteritaiteilijoitten (+jonku pekan) kesken sit mustiin tai vähän vähemmän mustiin pukeutuneina näytelmämme muistotilaisuuden merkeissä syömässä. Mä voitin.
Nähtiin myös filmejä, sillä katsottiin nauhotettu versio Momosta (!!!), mikä oli aika upeeta ja sit käytii leffassa tsiigailee Iron Man 3. Oli aika mahtavaa sanoo kesken tunnin et hei sori mun pitää mennä kattoo mun näytelmää fancy-ass näyttelijä täällä iso diili mmm. No ei vaa en mä nii tehny. Tein. En. Nyt ette enää tiiä et mistä oikee tuulee.
Perjantai meni sit siinä et siskon miäs haukku nää "täh"iks ja "kikkelihevi"ks ja vietin loppuillan mieluummin yksin. En ryhy levyarvostelijaks mut hyvää musaa oikeesti nyt kyllä kokeilkaa ihmeessä.
Harmba ja nää kävi mun huudseilla ja katuu sitä varmasti, oon pahoillani Jeesuksen tipoista ja tietovisoista.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

rajasta toiseen mielemme mukaan

Ollu yks parhaimmista viikoista. Ei oo kerenny ajattelemaan ku on pitäny vaa elää sijaisesti näyttämöllä.
Esityksiä ollu joka päivä yhestä kahteen lukuunottamatta keskiviikkoa, joka oliki sitten trippinen kokemus. Mitä on koulu, miten se tehdään? Sosiaaliset normit ja niihin sopeutuminen sen jälkeen ku on tottunu teatteriporukan heittäytymiseen on kuin kaktus hiiren tilalla, tuohon en kättäni pistä vaikka on peli käynnissä.

Onneks tästä saa nauttia tänäänki kahen esityksen verran.
Ulkomaailma on ihan jees mut siel ei oo savukonetta.
Tää hirvitysnenä heittäyty esille pukkarista. No okei myönnän kaivettiin se sieltä syövereistä. Oli siellä muitaki löytöjä mut ne oli enimmäkseen Patrikin päällä. Ei mitää vikaa mut ne oli yhdistelty sellasella tavalla et kääk.
Joraushetki esitysten välissä.

Olin eilen taas ekaa kertaa kuunkiertoihin jossain muualla ku kotona perjantai-iltana ja se oli mukavaa vaihtelua. Ei kuvia koska se oli aika spontaania.
Enkä oo ihan varma mut jossain välissä kääräsin kasaan uuden biisinki. Tässä näkyy siis tosiaan se et olisin voinu enemmänki panostaa esim. sillä et voisin kuvata muulloinki ku yöllä et pianossa vois olla äänet päällä siis täh en oo varma et mikä aivopieru tää taas oli. Kameranjalkaki puuttuu. Eikä kappalekaa oo kauheen kummonen. Mut toisaalta ehkä tää on taas sitä et sit voi tehä tuotantoa johon itte on tyytyväinen sit myöhemmin?

Toivossa on hyvä elää heko heko.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

jääkarhut kyllä jäävät elämään

 
En vaan käsitä, että nyt jo koitti ja meni kauan odotettu Momon ensi-ilta. Ei sitä lavan takana panikoidessa kerkeä tajuamaan että mikä meininki oikeen on. Mutta näinhän se tuppaa käymään muutenkin kuin teatterin kanssa, vai oonko mä vaan liian syvällinen.
(Mulla on jäätävin pin-up obsessio antakaa hei armoa ja tää liittyy teemaan ja kaikkee)
Sää oli ihastuttava mm tivolissa käymiselle. Läppä hei toihan on siis joku ihan zombieland tuolla hämyisessä kaukaisuudessa lumen keskellä.
 Esitän siis Gene Simmonsin ja pesukarhun geneettistä risteytymää.
No kylläpä huuli lentää ku ananakset meiän joulupöydässä, mut siis en. Harmaa Herra. Ja mun fleda ei todellakaa ollu tollanen, se vedetää viel tosta sillein swoop taakke nii että oon oikein fiini pahikseksi. Tuun ja vien sun aikas.
Kanssanäyttelijä talloi vahingossa vikassa läpimenossa. Kenkien pitäminen sattuu mut ei tää mitää.
Tää on kaikkien venailujen ilo ja piristys, kaikkien yhdessä pilaama kohtauslista. Yks näistä on mun kirjottama mut se jääkööt arvoitukseksi että mikäköhän.
Sain paljon kukkia ihmisiltä jotka oli tsiigailee meitsiä ja kamuja vetäsemässä repäsevän show'n lavalla. Myös sipulit btw.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

screaming like a banshee

Hullusti duunia! Miksei koskaan oo sillee sopivasti vaan aina liikaa tai liian vähän? Vai onko se satunnainen liian vähän vaan valheellista uskottelua liiallisuuden olemattomuudesa JAA-A. Nyt kuitenkin sopivasti liikaa.
Meiän koulun näytelmän Momon treenejä on joka päivä vähintään neljä tuntia. Esitetään se perjantaina koko koululle ja on vähän jännäpissan paikka. Ei siks ettei osattais vaa siks että tää on ollu yli puol vuotta meiän elämää ja sit vaa kymmenen esitystä ja sit se ois niiku ohi? Eihän semmonen vetele.
Uskomatonta olla niin lahjakkaiden ja elinvoimasten ihmisten ympäröimänä ja tehdä sitä mitä rakastaa. Teatteri uh.
Tein tässä Jessican mulle lahjoittaman Hermanni ystävyyskakun! Se oli herkullinen ottaen huomioon kaiken  sen taikinan aiheuttaneen tuskan määrän. Kelpo Hermanni.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

it's time to tell the tale and forget one

Kenen idea oli taas tarrautua sekä henkisesti että fyysisesti keskellä koeviikkoa videopelien ihmeelliseen maailmaan?

Salee vaa porukoitten koska ne anto mulle nimppapäivälahjaks Deus Exin ja oon esim pelannu sitä.
Laatu nyt kyllä, mulle ei tapahu tällä hetkellä mitään, ja mä elän ihan täysin välillisesti. Kuunnellen toisten juttuja bussissa tai toisella korvalla aamiaispöydässä eikä mun kameran objektiivikaan osota mitään mielenkiintosta koska mun jalat ei jaksa viedä sitä mötikkää minnekään mielekkääseen paikkaan. Joten veljet ja sisaret ja koirat ja kissat ja kaikki siinä somassa sivussa teitä on vedätetty tällä viikolla. 
Likaset ikkunat ja haaveilu rypistyneistä junalipuista taskuissa taitaa olla päälimmäisenä mielessä välikysymysten ja populaatioiden sijaan. Oon kehno yleissivistävässä opiskelussa tällä hetkellä.